Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa (ISYY) tapahtuu

29.01.2010
KUO - Ajankohtaista



Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät vuoden alussa Itä-Suomen yliopistoksi (UEF). Samalla myös ylioppilaskunnat JoYY ja KYY yhdistyivät ISYY:ksi. Tämä sähköposti sisältää hallituksen puheenjohtajan tervehdyksen ja tietoa kevätlukukauden tapahtumista, sekä hallituksen ja työntekijöiden yhteystietoja.


---------------------------

Terveisiä uudelta ISYY:n hallitukselta!


Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on lähtenyt vuoden alussa virallisesti käyntiin ja alkutaipaleella käytännöt muotoutuvat uudessa organisaatiossa. Kampusvaliokunnat, jaostot ja kerhot aloittavat toimintansa, mikä tarkoittaa, että jokaisella opiskelijatoimijalla on näissä elimissä historiallinen mahdollisuus vaikuttaa uusien käytäntöjen luomiseen. Jaostojen rooli kasvaa ja selkeytyy ISYY:ssa verrattuna aikaisempaan, sillä ne ovat edustettuina kampusvaliokunnissa. Ainejärjestöt saavat suoran vaikutuskanavan ylioppilaskuntaan järjestöjaoston kautta, jolla on edustus kampusvaliokunnassa. ISYY on sellaista, mitä ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Kannustankin jokaista opiskelijaa osallistumaan jaostojen ja kerhojen toimintaan.

ISYY:n kahdeksanhenkisessä hallituksessa eri kampukset ja edustajistoryhmät ovat kattavasti edustettuina. Hallituksen kokoonpano on myös loistava kombinaatio kokemusta ja uutta näkemystä, mikä onkin tärkeää uutta organisaatiota ylösajaessa.

Toivotan ISYY:n hallituksen puolesta hyvää alkanutta vuotta 2010!

Maria Röykkä
ISYY:n hallituksen puheenjohtaja

---------------------------

Joensuun kampuksella tapahtuu:


- ma 18.1.2010 klo 16.00 Järjestöjaoston kokous, kokoustila
- ma 18.1.2010 klo 16.30 Sopo-jaoston kokous, ylioppilaskunnan toimisto
- ma 18.1.2010 klo 18.00 Sopo-jaoston hengailuilta, ylioppilaskunnan kokoustila
- ti 19.1.2010 klo. 16-18 Valokuvauskerhon kokoontuminen, Auroralla luokassa AU203
- ke 20.1.2010 klo 16.15 Kopo-jaoston kokous, ylioppilaskunnan toimisto
- ma 25.1.2010 klo 17.00 Toimintajaoston järjestäytymiskokous, ylioppilaskunnan kokoustila
- to 4.2.2010 klo 19.00 Kulttiksen perustamiskokous ja illanvietto ravintola Jokelassa
- ma 8.2.2010 ESN Joensuun kokous (Joensuun kv-kerho)
- su 14.2.2010 Talvipuuhauspäivä (winter sports day) (Järjestää ESN Joensuu)
- ti 23.2.2010 Liikuntailtapäivä ja iltabileet
- to-su 11.-14.3.2010 Pietarin reissu (Järjestää ESN Joensuu)
- to-su 25.-28.3.2010 Lapin reissu (Järjestää ESN Joensuu)
- su-ke 11.-14.4.2010 ESN Sea Battle Cruise (Järjestää ESN Joensuu)

Kuopion kampuksella tapahtuu:


- ti 19.1.2010 klo 15.00 Järjestöjaoston järjestäytymiskokous Lukemalla
- ke 20.1.2010 klo 15.00 Sopo-jaoston järjestäytymiskokous Lukemalla
- to 21.1.2010 klo 15.00 Kopo-jaoston järjestäytymiskokous Lukemalla
- pe-la 5. -7.2. Lanit Lukemalla
- ti 23.2. Yliopiston liikuntailtapäivä ja iltabileet
- ti 16.3. Verenluovutus yliopistolla
- pe-la16. -18.4. Lanit Lukemalla

---------------------------

Hallituksen yhteystiedot:


HPJ Maria Röykkä, yritysyhteistyö 050-5353 326, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
1.HVPJ Pauliina Anttonen, sopo 044-5768 418, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
2.HVPJ Päivi Eskola, Savonlinna, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Joonas Laitinen, kopo ja kv 044-2591 733, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Jukka Mähönen, kopo ja vapaa-aika 044-0560 043, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Lauri Jurvanen, sopo 050-4062 191, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Jere Lahti, kv ja yritysyhteistyö 050-5282 701, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Laura Pitkänen, viestintä, kehy ja ymppä 040-5450 231, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Henkilökunnan yhteytiedot:


Pääsihteeri Janne Mertanen, 044-5768 417, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Kirjanpitäjä Erja Leinonen, 044-5768 423, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Joensuun toimisto:


Kansainvälisten asioiden sihteeri Sonja Kuosmanen, 050-3469 159, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Sosiaali- ja koulutuspoliittinen sihteeri Pekka Koivaara, 050-5353 376, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Toimistosihteeri Hannele Mirola, 050-3416 346, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Tuutorointisihteeri Katja Suvanto, 044-5768 415, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Vapaa-ajansihteeri (kulttuuri, liikunta, tapahtumat ja tiedotus) Kari-Pekka Mustonen, 050-3469 620, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kuopion toimisto:


Järjestösihteeri (liikunta ja toimisto) Sirpa Risto, 044-5768 419, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Kansainvälisten asioiden sihteeri Sarita Niemi, 044-5768 413, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Koulutus- ja sosiaalipoliittinen sihteeri Anssi Laine, 044-5768 414, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Savonlinnan toimisto:


Toimistosihteeri Eeva Marttinen, 015-532 019, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
Mainospalkki