Flooran päivän juhlassa palkittiin Vuoden opiskelijat

20.05.2010
KAIKKI - Ajankohtaista

Flooran päivän juhlissa palkittiin ansioituneita yliopistolaisia

Itä-Suomen yliopiston Flooran päivän juhlat järjestettiin Joensuun kampuksella tiistaina 11.5. ja Kuopiossa keskiviikkona 12.5. Juhlissa jaettiin palkinnot molempien kampusten vuoden esimiehille, työtovereille ja opiskelijoille. Lisäksi Joensuussa jaettiin Joensuun yliopiston ansiomerkit pitkään yliopistossa palvelleille.

Ylioppilaskunnan esityksestä valittavan Vuoden opiskelija -palkinnon sai Joensuusta Juhana Venäläinen ja Kuopiosta Lars Granlund. Ylioppilaskunta perusteli Venäläisen valintaa muun muassa sillä, että hän on sekä menestynyt opinnoissaan että ajanut opiskelijoiden etua eri organisaatioissa ja ryhmittymissä. Granlundia puolestaan kiitettiin vastuuntuntoiseksi ja ahkeraksi, mutta aina positiiviseksi opiskelijaksi.

Vuoden esimies -palkinnon sai...


Vuoden esimies -palkinnon sai Joensuussa soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston johtaja, professori Pertti Väisänen. Perusteluissa kiitettiin Väisästä positiivisesta otteesta, joka välittyy myös muihin työntekijöihin. Kuopiossa palkinnon sai Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten varajohtaja Veikko Karttunen. Karttusta luonnehdittiin helposti lähestyttäväksi ja työntekijälähtöiseksi johtajaksi.

Vuoden 2010 työtovereina palkittiin Savonlinnassa sijaitsevan matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksen osastosihteeri Arja Lappalainen ja taloushallintojärjestelmien asiantuntija Paula Honkanen Kuopion kampukselta. Työtoverit perustelivat sekä Lappalaisen että Honkasen valintaa auttavaisuudella ja joustavuudella.

 

Ansiomerkkejä pitkään Joensuun yliopistoa palvelleille

Joensuussa ojennettiin kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä pitkään Joensuun yliopistoa palvelleille. Kultaisen ansiomerkin 30 vuoden palveluksesta sai 15 henkilöä ja hopeisen ansiomerkin 20 vuoden palveluksesta 13 henkilöä.

Joensuun yliopiston kultaisen ansiomerkin saivat: Pauli Alakangas, Rauno Aulaskari, Jorma Enkenberg, Heikki Eskelinen, Roy Goldblatt, Helena Hirvonen, Pertti Lehes, Pirkko Lehes, Erkki-Jussi Niemi, Martti Pesonen, Anneli Riikonen, Anne Ryynänen, Hilkka Stotesbury, Perttu Vartiainen ja Jukka Vuorinen.

Joensuun yliopiston hopeisen ansiomerkin saivat: Eeva Abell, Jarmo Hakkarainen, Harri Hakulinen, Alpo Hassinen, Mervi Kinnunen, Reijo Luukkonen, Irma Malaty, Anja Romana, Eeva Saukkonen, Matti Savinainen, Raimo Silkelä, Raisa Simola ja Liisa Tervonen

-lähde: UEF Intra

 
Mainospalkki