Ajankohtaista

23.11.2020

ISYY hakee opiskelijaedustajia YTHS:n valtuuskuntaan sekä Itä-Suomen yliopiston yhdenvertaisuustoimikuntaan!

Hakukuulutus YTHS:n valtuuskuntaan

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toiminta uudistuu 1.1.2021 kun ammattikorkeakoulujen opiskelijat hyväksytään säätiön palvelujen piiriin. Säätiöllä on 30 -jäseninen valtuuskunta, johon ylioppilaskunnat saavat esittää seitsemää jäsentä ja seitsemää varajäsentä. Ylioppilaskuntien nimitysvuorot jäsenten ja varajäsenten välillä ovat kiertäviä SYL:n liittokokouksen 2018 hyväksymän johtosäännön mukaisesti. 

YTHS:n valtuuskunta kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa tai milloin valtuuskunnan puheenjohtaja, säätiön hallitus tai milloin ⅓ valtuuskunnan jäsenistä sitä vaatii. Valtuuskunnan kevätkokouksessa käsitellään menneen vuoden tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus sekä päätetään näiden aiheuttamista toimenpiteistä. Valtuuskunnan syyskokouksessa käsitellään säätiön tulevan vuoden toimintasuunnitelma sekä talousarvio, valitaan valtuuskunnan puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja sekä nimitetään mahdolliset säätiön hallituksen jäsenet. Valtuuskunta kokoontuu Helsingissä. Valtuuskunnan jäsenelle korvataan kokouksesta aiheutuneet matkakulut julkisen kulkuneuvon mukaan. 

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee kahta ehdokasta YTHS:n valtuuskunnan jäseneksi toimikaudelle 2021–2022. Valtuuskunnan valintaohjesäännön mukaan ISYYn on esitettävä valtuuskuntaan kahta opiskelijajäsentä, joiden on edustettava eri sukupuolia. 

Valtuuskunnan jäseneltä toivotaan reipasta otetta tarttua asioihin, näkemystä opiskelijaterveydenhuollon kehittämisestä sekä valmiutta osallistua valtuuskunnan kokouksiin. 

Lue lisää:
Pdf-tiedosto, avautuu uuteen välilehteen: YTHS valtuuskunnan valintaohjesääntö - liittokokouksen hyväksymä

Hakukuulutus Itä-Suomen yliopiston yhdenvertaisuustoimikuntaan

Yliopiston yhdenvertaisuustoimikunta valvoo ja ohjaa yhdenvertaisuuslain edellyttämää koulutuksen ja työnantajan velvollisuutta edistää yhdenvertaisuutta toiminnassaan. Yhdenvertaisuustoimikunta laatii Itä-Suomen yliopistolle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman sekä seuraa sen edistymistä ja käyttöönottoa. Yhdenvertaisuustoimikunta myös tekee esityksiä ja aloitteita yliopiston johdolle ja henkilöstölle siitä, miten edistää yhdenvertaisuutta UEF:n toiminnassa. Lisää yliopiston tasa-arvotyöstä voi lukea yliopiston verkkosivuilta. 

Uef.fi, avautuu uuteen välilehteen: Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee kahta opiskelijaedustajaa sekä näille kahta varaedustajaa Itä-Suomen yliopiston yhdenvertaisuustoimikuntaan toimikaudelle 2021–2022.

Hakukelpoinen yhdenvertaisuustoimikunnan jäseneksi on henkilö, jolla on oikeus suorittaa Itä-Suomen yliopistossa alempi tai ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tieteellinen jatkotutkinto. Kokemus tasa-arvotyöstä sekä kiinnostus yhdenvertaisuutta ja tasa-arvotyötä kohtaan katsotaan hakijalle eduksi. 

Hakemukset

Perustellut hakemukset sekä YTHS:n valtuuskuntaan että yhdenvertaisuustoimikuntaan tulee jättää verkkolomakkeella maanantaihin 7.12.2020 klo 12.00 mennessä.

Lopullisen päätöksen YTHS:n valtuuskuntaan esitettävästä henkilöstä tekee Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus ja yhdenvertaisuustoimikuntaan valittavien henkilöiden kohdalla Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. 

Docs.google.com, avautuu uuteen välilehteen: Hakulomake YTHS:n valtuuskuntaan sekä Itä-Suomen yliopiston yhdenvertaisuustoimikuntaan

Lisätietoja:

Mikko Aaltonen, asiantuntija, koulutus- ja sosiaalipoliikka (Kuopio), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, koso(at)isyy.fi, p. 044 576 8414