Ajankohtaista

13.01.2020

Joensuun vapaa-ajanjaoston puheenjohtajan haku vuodelle 2020

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) hakee puheenjohtajaa vapaa-ajanjaostoon Joensuun kampukselle vuodelle 2020. 

Mikä vapaa-ajan jaosto?

Vapaa-ajan jaosto kokoaa yhteen joensuulaiset ainejärjestöt, kerhot sekä kaikki vapaa-ajan asioista kiinnostuneet opiskelijat.

Vapaa-ajan jaoston tehtävä on toimia yhteenliittymänä ja viestintäkanavana ISYYn, ainejärjestöjen ja kerhojen välillä. Jaoston tarkoituksena on myös antaa jäsenistölle mahdollisuus vaikuttaa entistä enemmän ylioppilaskunnan toimintaan ja tuoda sen toimintaa lähemmäksi opiskelijoita. 

Jaoston jäseniä ovat kerhojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat sekä ainejärjestöjen valitsema edustaja, esimerkiksi tapahtuma- tai liikuntavastaava. Lisäksi kaikki ISYYn jäsenet voivat tulla jaoston jäseniksi osallistumalla kahteen peräkkäiseen kokoukseen. Jaoston kokouksia on noin 4 kertaa vuodessa ja ne ovat kaikille avoimia.

Jaoston puheenjohtaja vastaa jaoston toiminnasta ja sen organisoimisesta. Pääasiallisena tehtävänä on vapaa-ajan jaoston kokousten järjestäminen ja vetäminen. Vuoden aikana pääset mukaan myös uudistamaan jaostoja ja kampusvaliokuntaa osana ISYYn organisaatiorakenteen kehittämistä. 

Jaostojen puheenjohtaja on myös ISYYn kampusvaliokunnan jäsen. Kampusvaliokunnan jäsenenä osallistut kampusvaliokunnan kokouksiin sekä autat ISYYn Joensuun tapahtumien (esim. vapun toritapahtuma, kampusrysäys ja kaupunkisuunnistus, itsenäisyyspäivän soihtukulkue) järjestämisessä. 

Tehtävästä maksetaan pieni korvaus. ISYY kouluttaa uudet toimijat tehtäviinsä.

Puheenjohtajaksi ehdolle asettumiseen et tarvitse ainejärjestö- tai kerhotaustaa. Voit ilmaista kiinnostuksesi vapaa-ajan jaoston puheenjohtajan tehtävään lähettämällä lyhyen motivaatiokirjeen sähköpostitse, jossa voit kertoa lisää itsestäsi ja ansioluettelostasi.

Lähetä motivaatiokirje osoitteeseen kampuspj.joensuu@isyy.fi viimeistään 27.1.2020 kello 16.00 mennessä.

Lue lisää:

Isyy.fi: Mukaan jaostotoimintaan

Lisätietoja:

Saara Tenhovuori, Joensuun kampuspuheenjohtaja, puh. 044 576 8400, kampuspj.joensuu@isyy.fi