Ajankohtaista

03.10.2013

Kela tiedottaa: Kela peruu veronpalautusten ulosoton velkaansa lyhentäneiltä

Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan asiakkaan veronpalautuksen osana etuuksien takaisinperintää. Nyt on kuitenkin päätetty, että veronpalautuksia ei ulosmitata niiltä asiakkailta, jotka ovat maksaneet velkaansa osamaksusuunnitelman mukaan. Kela on perinyt velkoja...

03.10.2013

Hallituksen selonteko jäsenistölle – syyskuu

Syyskuussa hallitus on suunnitellut vuoden 2014 toimintasuunnitelmaa, osallistunut yliopiston avajaisiin, rysäyttänyt lukuvuoden käyntiin Kampusrysäyksissä ja osallistunut edustajiston kokoukseen Tuusniemellä. Hallituksen päivittäiseen selontekoon syyskuulta voit tutustua kokonaisuudessaan: Hallituksen päivittäinen selonteko, syyskuu...

03.10.2013

Kysely ISYY:n kerhoille: Miten meillä menee?

Kerhot ovat keskeisessä roolissa opiskelijoiden vapaa-ajan toiminnan tukemisessa. Ylioppilaskunta tukee kerhoja mm. vuosittaisten raha-avustusten muodossa. ISYY haluaa tukea kerhojen toimintaa. Kerhotoiminnan tukemiseksi ja vakiinnuttamiseksi pyrimme kartoittamaan olemassaolevien kerhojen tämän hetkistä...

03.10.2013

Liikuntailtapäivien palautekysely

Liikuntailtapäivät Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa ovat ohi, lämmin kiitos kaikille osallistuneille! Nyt sinulla on mahdollista antaa palautetta liikuntailtapäivästä. Palautekyselyn tarkoituksena on kehittää liikuntailtapäiviä jatkossa yhä paremmiksi jäsenistön tarpeita ja toiveita...

02.10.2013

Kehitysyhteistyöviikkoa vietetään Itä-Suomen yliopiston kampuksilla 7.–11.10.2013

Ylioppilaskuntien ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) yhteinen valtakunnallinen kehitysyhteistyöviikko järjestetään tänä syksynä yhteensä kahdeksassa ylioppilaskunnassa ympäri Suomen 7.–12.10. Mukana teemaviikossa  ovat Aalto-yliopiston, Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun...

01.10.2013

Hyvinvointiviikko ja liikuntailtapäivä

Opiskelijan hyvinvoinnin puolesta pahaa oloa ja väsymystä vastaan! Alkaako syksy jo painaa ja opiskelustressi puskea päälle? Tuntuuko, että oma hyvinvointi ja liikunta ovat jääneet liian vähälle? Haluaisitko välillä helliä itseäsi...

30.09.2013

Hyvinvointiviikolla tehdään hyvää opiskelijoille

Tiedote 26.9.2013 Vapaa julkaistavaksi: heti   Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) järjestämää Hyvinvointiviikkoa vietetään 30.9.–6.10.2013 Itä-Suomen yliopiston kampuksilla Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Hyvinvointiviikon tarkoituksena on tarjota opiskelijoille mukavaa, rentouttavaa ja syksyn...

30.09.2013

Opiskelijoiden työnhakupalveluiden verkkosivu opiskelijatöihin.fi on avattu

Lehdistötiedote 26.9.2013 Opiskelijan Itä-Suomi ry on kehittänyt Kuopion kauppakamarin ja Savon Yrittäjien toiveesta Pohjois-Savon alueelle uuden yritys- ja opiskelijalähtöisen työnhakupalvelun. – Maakunnan tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että alueen yritykset löytävät...

30.09.2013

Tietoa opiskelijakortittomille uusille opiskelijoille korttien tilanteesta, opiskelija-alennuksesta ruokaloissa sekä VR:n ja Matkahuollon matka-alennuksista

Kaikki uudet opiskelijat eivät ole vielä saaneet Frank-palvelun kautta tilaamaansa opiskelijakorttia. Alle on koottu tietoa korttitilausten tämän hetkisestä tilanteesta sekä opiskelija-alennuksen saamisesta UEF:n kampusten opiskelijaruokaloissa ja VR:n ja Matkahuollon liikennevälineissä....

30.09.2013

Kiireellinen: Hae Joensuun kampuksen opiskelijaedustajaksi Campus Europaen opiskelijaneuvostoon ajalle 2013–2014

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) hakee Joensuun kampukselle edustajaa Campus Europae (CE) opiskelijaneuvostoon ajalle 2013–2014. Itä-Suomen yliopisto on jäsenenä eurooppalaisessa Campus Europae -verkostossa (CE), johon kuuluu noin kaksikymmentä yliopistoa eri puolilla...