Ajankohtaista

12.04.2023

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään 19.4.

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään joka kevät ja vuonna 2023 päivää vietetään keskiviikkona 19.4. Kampanjaa koordinoi opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä yhdistys Nyyti ry. Opiskelijoiden mielenterveyspäivänä nostetaan esiin opiskelijoiden mielenterveystilannetta ja kannustetaan kaikki toimimaan opiskelijoiden mielenterveyden edistämiseksi.

Tänä vuonna päivän teemana on kohtuus. Arkemme on täynnä suorittamista. Erityisesti opiskelijoiden elämä on erilaisten vaatimusten ja tavoitteiden ristipaineessa toimimista. Paineita aiheuttaa opiskelu ja siihen liittyvät tekijät, mutta paineita kertyy myös muualta. Esimerkiksi henkilökohtainen talous, sosiaalinen media, sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajan harrastukset saattavat pahimmillaan kuormittaa jaksamisen äärirajoilleen. Kohtuus -teeman kautta kannustetaan pysähtymään oman elämämme kohtuuttomuuksien ääreen ja miettimään, miten voisimme itse kohtuullistaa omaa elämäämme. 

Opiskelijoiden mielenterveyspäivän kampanjaan voit osallistua monella eri tavalla. Päivän aikana ISYYn SILLAT-hanke järjestää opiskelijoille mielenterveyden edistämisen teemaan sopivaa aktiviteettia. Osaan aktiviteetteihin on etukäteen ilmoittautuminen, joten lue lisää päivän aktiviteeteista ja ilmoittaudu mukaan alempaa löytyvän linkin kautta. Lisäksi YTHS järjestää perinteisen teemapäivän webinaarin nimeltään "Kohtuutta etsimässä". Pääpuhujana toimii kasvatustieteilijä, filosofi ja tietokirjailija Juha T. Hakala, joka pohtii puheenvuorossaan, miksi kohtuus kannattaa ja miksi rimaa olisi hyvä laskea – edes joskus.

Voit myös osallistua kampanjaan jakamalla tietoa ja omia kokemuksia kohtuudesta ja sen merkityksestä opiskelijan arjen kannalta. Voit käydä keskustelua kasvokkain muiden ihmisten kanssa, mutta voit myös postata aiheesta someen. Voit myös seurata Nyytin omaa #KohtuusEiOoKirosana -somekampanjaa ja osallistua keskusteluun.

Tule mukaan – opiskelijoiden mielellä on väliä!

Lue lisää:

Isyy.fi, avautuu uuteen ikkunaan: Opiskelijoiden mielenterveyspäivä
Yths.fi, avautuu uuteen ikkunaan: Opiskelijoiden mielenterveyspäivässä puhutaan kohtuudesta
Nyyti.fi, avautuu uuteen ikkunaan: Tietoa kampanjasta