Ajankohtaista

16.05.2023

ISYYn edustajiston kokouksen 3/2023 päätökset

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) kokousti torstaina 11.5.2023 kolmatta kertaa tänä vuonna. 

Kokouksessa pääsihteeri esitteli edustajistolle ISYYn vuoden 1. kvartaalin talouskatsauksen. Kuopion Savilahtityöryhmän tekemä Kuopion kampuksen tilatarveselvitys käytiin läpi ja merkittiin tiedoksi. Joensuun uuden toimistotilan hankkimista päätettiin jatkaa ja tilalle päätettiin teettää kuntotarkastus.

ISYYn hallitus toi edustajistolle tiedoksi säätiön valmistelun tämänhetkisen tilanteen. Säätiöpäätöksen käsittely siirretään syksylle, jotta kaikki tarvittava materiaali on riittävällä laajuudella ja läpinäkyvästi edustajistolle saatavilla.

Kokouksen lopuksi edustajisto kävi lähetekeskustelut Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokousmateriaalista sekä yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valinnasta.

ISYYn edustajiston kokous streamattiin ISYYn YouTube-kanavalle, josta kokouksen voi katsoa vielä jälkikäteenkin. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan ISYYn verkkosivujen materiaalipankkiin viimeistään 14 vuorokauden kuluessa kokouksen pitämisestä. Edustajisto kokoustaa seuraavan kerran 21.syyskuuta.

Lue lisää:

Youtube.com, avautuu uuteen välilehteen: ISYYn edustajiston kokous 3/2023

Isyy.fi, avautuu uuteen välilehteen: Materiaalipankki

Lisätietoja:

Jimi Viita-aho, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), Edustajiston puheenjohtaja, epj(at)isyy.fi, p. 044 576 8406