Ajankohtaista

27.11.2015

ISYY:n uusiksi edunvalvontasihteereiksi Piia Tiainen ja Jukka Ruokanen

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallitus valitsi kokouksessaan 27.11.2015 ylioppilaskunnan edunvalvontasihteerien sijaisiksi Piia Tiaisen (yht.yo) ja Jukka Ruokasen (YTM). He aloittavat työnsä vuoden 2016 alusta, Ruokanen Joensuun ja Tiainen Kuopion kampuksella.

Piia Tiainen

Tiainen opiskelee Kuopion kampuksella pääaineenaan sosiologiaa ja sivuaineinaan sosiaalipsykologiaa ja psykologiaa.  Opiskelujen ohessa hän on ollut aktiivisesti mukana opiskelijajärjestötoiminnassa ja kuluvana vuonna Tiainen on toiminut ISYY:n hallituksessa sosiaalipoliittisena ja kehitysyhteistyövastaavana. Näin ollen ISYY:n toimisto onkin Tiaiselle jo entuudestaan tuttu paikka.

– Odotan innostunein mielin tulevaa vuotta – myönnettäköön, että hieman myös jännittää. Ylioppilaskunta on ollut useiden vuosien ajan minulle tärkeä ja opettavainen toimintaympäristö, sosiaalista ulottuvuutta unohtamatta. Toivon, että saan olla työssäni tukemassa, opastamassa ja innostamassa opiskelijoita toiminnan keskiössä, sekä kehittämässä kampusten välistä vuorovaikutusta yhteistyössä yliopiston ja sidosryhmien kanssa, Tiainen kommentoi.

Jukka Ruokanen

Ruokanen opiskelee Itä-Suomen yliopistossa toista vuotta oikeustiedettä. Hän valmistui vuosi sitten Jyväskylän yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan filosofia. Sivuaineinaan hän opiskeli Jyväskylässä taloustieteitä, valtio-oppia, historiaa, psykologiaa, Aasia-opintoja ja liiketalouden perusteita. Ruokanen aloitti tänä syksynä myös filosofian jatko-opinnot, tosin väitöskirjan täysipäiväinen työstäminen odottaa hänen mukaansa siihen asti kunnes edunvalvontasihteerin sijaisuus on hoidettu kunnialla.

– Olen ollut useissa luottamustehtävissä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnassa, mutta valinta edunvalvontasihteeriksi Joensuuhun on ensimmäinen kokemukseni työntekijän roolista ylioppilaskunnassa ja siksi erityinen. Työ on mieluinen, koska koen opiskelijan edunvalvonnan hyvin tärkeäksi ja ajankohtaiseksi, kuten yhteiskunnallisesta keskustelusta ja tehdyistä päätöksistä näkee, Ruokanen toteaa.

– Vaikka valtakunnallinen tilanne, kuten korkeakouluihin ja opintotukeen kohdistuvat säästöt, voi monia opiskelijoita ja heidän etuaan puolustavia suoraan sanoen masentaa, on syytä muistaa, että aina opiskelun ja opiskelijan aseman kehittäminen ei vaadi miljoonia. Tässä suhteessa erityisen tärkeää on kaikilta opiskelijoilta saatava palaute ja kehitysideat, joita ylioppilaskunta voi viedä eteenpäin, kannustaa Ruokanen ja suuntaa katseensa kohti tulevaa.

Tehtäviin jätettiin määräaikaan mennessä 30 hakemusta. Hakijoiden joukosta haastatteluun kutsuttiin 6 henkilöä.

Lisätietoja:
Juho Pulkka, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi
Anna-Kristiina Mikkonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi