08.04.2013
Pääsiäisen odotus tahditti viikkoa. Ihmiset säntäilivät levottomina paikasta toiseen, tekivät töitä über-tehokkuudella ja kahvipöydissä vaihdettiin lammasreseptejä. Itselleni viikkoon mahtui monta mehevää kokousta: hallituksen kokous Kuopiossa, Joensuun kampusvaliokunnan kokous ja tapaaminen Tietotekniikkakeskukusen johtoryhmän kanssa. Kiirastorstaina kun laitoin Joensuun toimiston ovet säppiin ja tarkistin, että kaikki ovat irtautuneet pääsiäisjuhlan viettoon, hämmenyin ymmärtäessäni, että hallituskauden ensimmäinen kvartaali oli takana. Siis 1/4! Kotiin talsiessa huusin kadulla glooriaa ja selviytyäkseni tästä edunvalvonnallisesta tyhjyydestä, mitä pääsiäisenä oli tulema, viljelin RAI-ruohoa lautaselle kasvamaan.
Viikon kohokohta oli ehdottomasti Tietotekniikkakeskuksen (myöhemmin Tike) johtoryhmän tapaaminen. Kokouksen tunnelma oli kuin Mad Men tv-sarjan mainostoimistossa, mutta 2020 -luvulla. Pakollisten good-to-know -slaidien jälkeen palaverissa muodostui kilpailu heittää mitä järisyttävämpiä ajatuksia tulevaisuuden yliopiston tekniikasta. Mielikuvitusleikin rinnalla keskustelimme toki täysin arkipäiväisistäkin tietoteknisistä asioista, kuten internet-verkon uudistamisesta ja uuden student-verkon käyttöönotosta. Tässä vaiheessa keskustelua käytettiin niin hienoja termejä, että en edes viitsi yrittää suoltaa niitä tähän. Pääasia, että wlan-verkkoon pääsee tulevaisuudessa entistäkin sähäkämmin yliopiston joka sopukasta!
Tiken väki oli janoinen kuulemaan opiskelijoiden kehitysideoita ja tietotekniikan sudenkuoppia. Keskustelussa nousi nopeasti esiin kovan nelosen, eli Moodlen, Lukarin, Weboodin ja UEF:n Intran kehittäminen. Etenkin Moodlen vähäinen käyttö joillakin opintoaloilla kismittää opiskelijoita. Piirtoheittimen surina ja lattialle sinkoilevat kalvot tuovat mieleen 80-luvun modernit työvälineet. Kuten lähes kaikkialla valtakunnallisessa korkeakoulumaailmassa, myös UEF:ssa keskeinen ongelma Intran suhteen on sen heikohko käyttöaste opiskelijoiden piirissä. UEF:nkin Intra on tänäpäivänä oikea opiskeluarjen tiedon mekka, mutta rannetupentulehdushan siitä seuraa, kun informaatio on tuhansien klikkausten päässä. Onneksi tätä kvartettia kehitetään jatkuvasti!
Kun santsikierros mangotorttua ja kahvia oli tarjoiltu, siirtyi keskustelu tulevaisuuden oppimisympäristöihin. Nyt kun maailman tunnetuimmat yliopistot ovat avanneet online-kurssejaan jokaisen ihmiskunnan jäsnen saataville interwebsissä, on UEF:nkin vastattava haasteeseen. Toivon, että yliopisto ensiaskelikseen satsaa etäopiskelujen mahdollisuuksiin. Kolmen kampuksen yliopistolla on aidosti oltava mahdollisuus valita kursseja kotikampuksesta riippumatta. Realismin rajoissa tottakai. Sähköisen tenttimisen ilosanoma onkin jo levinnyt yliopistossamme kulovalken tavoin. Hyvä niin!
Kokouksessa visioimme myös kiinteiden itseopiskelupisteiden ja opiskelijoiden omien kannettavien mobiililaitteiden suhdetta tulevaisuudessa. Pohdimme myös, olisiko sähköisten kirjojen lukulaitteilla tai tableteilla kysyntää. Että opiskelija voisi iänikuisen tietokoneelle jonottamisen sijaan lainata kirjastosta vaikka iPadin ja mennä kahvikupin äärelle opiskelemaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Villeimmissä visioissa yliopiston koneet olisivat ns. verkko-koneita, eli esimerkiksi SPSS:n hakkaaminen kotisohvalta onnistuisi heittämällä, kunhan vain UEFAD-tunnukset on taskussa.
Ei sillä, että kampuksellamme olisi liian vähän opiskelijoita, mutta välillä olisi kiva vaihtaa kuulumisia myös toistenkin kampusten asukkaiden kanssa, eikös? Nauttia kupit kahvia vastakkain, irvistellä ja debatoida maailmanpolitiikasta. Onneksemme tämäkin voi pian olla totisinta totta, mikäli visioitu virtuaalihuone toteutuu. Eli tila, josta on jatkuva viedoyhteys toisille kampuksille. Sitä voisi sitten heti aamutuimaan kuikuilla ja heittää kuperkeikkoja toisten iloksi. Hurrei!
Kaikenkaikkiaan tapaaminen Tiken kanssa oli virkistävä ja oli ilo huomata, että tietoteknisiin ratkaisuihin tullaan panostamaan selkeästi tulevina vuosina. Opiskelioiden äänellä on tilausta, joten rohkaisenkin kaikkia lähtettämään meille kehitysideoita näiden tiimoilta! Ja mitä suurimmat kiitokset jo kaikille alkuvuodesta lukuisiin kyselyihimme vastanneille! Yhteistyö on valttia!
Topias
Joensuun kampuspuheenjohtaja ja hallituksen ympäristövastaava