Ajankohtaista

06.09.2018

Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaisjuhlaa vietettiin Kuopiossa

Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden 2018–2019 avajaisia vietetiin 6.9.2018 Kuopiossa. Avajaisissa kuultiin puheet rehtori Jukka Mönkköseltä ja Mika Sutiselta Industrial Partner, Vaaka Partners Oy:stä. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiö lausui juhlassa ylioppilaskunnan tervehdyksen.

Avajaispuheissa nousivat esiin mm. jatkuvan oppimisen ja joustavien opintomahdollisuuksien teemat. Puheissa käsiteltiin myös avoimen tieteen ja tiedon jakamisen merkitystä nyky-yhteiskunnassa sekä vaikuttavuutta ja yliopiston roolia siinä.

ISYYn hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiö nosti omassa tervehdyksessään esiin opiskelijan arjessaan kohtaamia haasteita:

–   Harrastuksille, järjestöille, liikunnalle ja omalle hyvinvoinnille ei pahimmillaan ole aikaa. Tukijärjestelmä on haastava ja aiheuttaa monille ongelmia. Opintoihin osallistuminen on haastavaa erityisesti perheellisille opiskelijoille. On tärkeää joustavoittaa opiskelumahdollisuuksia ja edistää myös mahdollisuuksia etäopiskeluun esimerkiksi videoyhteyden avulla. Se ei ole lähiopetuksesta pois, eikä edes heikennä oppimista.

Sikiö kiitti tervehdyksessään myös yliopistoa tiiviistä ja monipuolisesta alkuvuoden yhteistyöstä.

Avajaisjuhlassa palkittiin myös opettajia

Avajaisjuhlassa palkittiin myös vuoden 2018 Taitavat opettajat. Taitava opettaja -palkinnot myönnettiin tänä vuonna Mirjami Ikoselle ja Jonna Pauliina Koposelle kauppatieteiden laitokselta, Susanna Korhoselle Kielikeskuksesta sekä Vesa Paajaselle ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

– Meidän tehtävämme on innostaa, kannustaa, kuunnella ja tukea opiskelijoita, kertoivat palkinnon saajat yhteispuheessaan.

Lue lisää:

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan Juuso Sikiön puhe (pdf)
UEF: Haasteina kansainvälistyminen, joustavuus ja vaikuttavuus (6.9.2018)