Ajankohtaista

23.08.2018

Kampusrysäys toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistoyhteisöön

Lehdistötiedote 23.8.2018
Vapaa julkaistavaksi: Heti

Itä-Suomen yliopisto (UEF)
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

Tapahtuma käynnistää Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan lukuvuoden jo seitsemättä kertaa.

Kampusrysäys järjestetään Itä-Suomen yliopiston kampuksilla Joensuussa ja Kuopiossa  6.9.2018. Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen lukuvuoden aloitustapahtuma on tärkeä osa uusien opiskelijoiden orientoitumista yliopistoyhteisöön ja -opintoihin.

– Opintojen aloittaminen on usein jännittävä paikka, varsinkin, jos edessä on täysin uusi kaupunki ja ihmiset. Siksi on tärkeää, että uudet opiskelijat pääsevät heti tutustumaan opiskelijatovereihinsa sekä laitosten henkilökuntaan ja kokevat olevansa tervetulleita yliopistoyhteisöön, kertoo Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiö.

Ensimmäisellä opiskeluviikolla järjestettävä Kampusrysäys palvelee Sikiön mukaan hyvin tätä tarkoitusta. Tänä vuonna tapahtuma toivottaa Joensuussa tervetulleiksi myös Savonlinnasta kampussiirron myötä kaupunkiin muuttaneet opiskelijat ja yliopiston henkilökunnan.

Kampusrysäysten ohjelmassa on ainejärjestöjen ja laitosten väliset jännittävät kampuskisat, joissa mitellään mm. sumopainissa ja pikamölkyssä. Lisäksi tapahtumasta käynnistyvät uusille opiskelijoille suunnatut kaupunkisuunnistukset.

Joensuussa Kampusrysäystä juhlitaan 6.9.2018 klo 15–18 Carelian takapihalla (Yliopistokatu 4). Kuopion Kampusrysäys pidetään 6.9.2018 Itä-Suomen yliopiston virallisten lukuvuoden 2018–2019 avajaisten jälkeen klo 15.30–18 Studentian edustalla (Yliopistonranta 3).

Tapahtuman järjestävät Itä-Suomen yliopisto (UEF) ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY).

Lue lisää:

Tapahtumien ohjelmat: Kampusrysäys käynnistää lukuvuoden 6.9. Joensuussa ja Kuopiossa
6.9. Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden 2018-2019 avajaiset, Kuopio

Lisätietoja:

Juuso Sikiö, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi

Petri Hynynen, Itä-Suomen yliopiston viestintäpäällikkö, p. 050 407 8996, petri.hynynen@uef.fi

Tapahtumien kampuskohtaiset vastuuhenkilöt:

Joensuu: Mika Keränen, tapahtumakoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8415, mika.keranen@isyy.fi

Kuopio: Annika Rajasalo, kv- ja hallintokoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8413, hallinto@isyy.fi