Ajankohtaista

19.01.2015

Opintopisteiden hakeminen luottamustoimista vuodelta 2014

Akateemisen rehtorin päätöksen mukaan opiskelijalle, joka on osallistunut aktiivisesti opiskelijayhteisön toimintaan voidaan myöntää opintopisteitä toiminnasta luottamustehtävissä. Vuonna 2015 opintopisteiden hakeminen toteutetaan Moodle-kurssin avulla. Opiskelijan tulee kirjautua Moodle-kursseille ja kurssialueille palautetaan myös opintopisteiden oppimispäiväkirjat.

Yleistä

Opintopisteitä voidaan kirjata yhdestä luottamustoimesta ainoastaan kerran. Yhteensä luottamustoimista voidaan kirjata opiskelijalle enintään viisi opintopistettä. Kaikkien luottamustoimista kirjattavien opintopisteiden edellytyksenä on luottamustoimen moitteeton hoitaminen ja vähintään kahden sivun mittaisen oppimispäiväkirjan palauttaminen.

Opiskelija voi tarkastaa mihin opintopistemääriin on oikeutettu oheisesta akateemisen rehtorin päätöksestä.

Opintopisteitä ei pääsääntöisesti kirjata muista kuin vuonna 2014 vuonna hoidetuista luottamustoimista ellei hänellä ole tähän hyvää perustetta (esim. Opiskelijavaihto).

Opintopisteet ainejärjestötoiminnasta

Osallistuminen ainejärjestötyöskentelyyn – kurssin tunnus Moodlessa on 1131008.  Opintopisteiden kirjaamisen ehtona on edellä mainittujen lisäksi osallistuminen ISYY:n ainejärjestökoulutukseen.

Opintopisteet hallinto- ja työryhmätyöskentelystä

Osallistuminen hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn kurssin tunnus on 1131006.

Moodle avautuu 19.1. klo 12 ja sulkeutuu 9.2. klo 23.59. Myöhästyneitä opintopistehakemuksia ei käsitellä.

 

Lisätietoja:

Edunvalvontasihteeri Mikko Aaltonen (Kuopio), koso@isyy.fi, 044-576 8414
Edunvalvontasihteeri Satu Koikkalainen (Joensuu ja Savonlinna), soko@isyy.fi, 050-535 3376

Lue lisää:

Akateemisen rehtorin päätös opintopisteistä luottamustoimista yliopistolla (pdf)

 

Julkaistu 19.1.2015