Ajankohtaista

04.08.2014

SYL, SAMOK ja OLL: Muistakaa opiskelijat sote-uudistuksessa!

Kannanotto. Julkaistu: 25.06.2014 klo 19:13 – Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

SYL, SAMOK ja OLL: Muistakaa opiskelijat sote-uudistuksessa!

Kannanotto 25.6.2014
Vapaa julkaistavaksi

Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestää koko maassa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS). Palvelun tulevaisuus riippuu sote-uudistuksen tulevista suuntaviivoista ja YTHS:n laadukas ja kustannustehokas toiminta on taattava myös jatkossa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksesta saatiin tänään sovittua järjestämislain keskeinen sisältö. Kuntayhtymämallilla toimivat sote-alueet toimivat ennakoidusti sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjinä. Sote-laissa tullaan määrittelemään tuottamisvastuun edellytykset, jonka perusteella sote-alueet itse määrittelevät kunnat ja kuntayhtymät, joille tuottamisvastuu myönnetään. Tuotantoa voidaan täydentää esimerkiksi järjestöjen ja yksityisen sektorin tuottamilla palveluilla ja teemallisilla kuntayhtymillä.

Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestää koko maassa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS). Opiskelijat ovat YTHS:n palveluihin tutkitusti erittäin tyytyväisiä. YTHS on kustannustehokas järjestäjä, joka noudattaa opiskeluterveydenhuollolle asetettuja velvoitteita. YTHS huolehtii opiskelijasta kokonaisuutena: terveyden edistäminen, sujuva yhteistyö esimerkiksi perusterveydenhuollon ja mielenterveyden palvelujen välillä sekä jatkuva yhteydenpito asiakkaiden kanssa ovat YTHS:n toiminnan arkea. Kunnallisessa opiskeluterveydenhuollossa taas on STM:n vuoden 2012 selvityksen perusteella paljon puutteita ja ongelmia sekä suuria alueellisia eroja palveluiden laadussa.

“YTHS on yksi parhaiten toimivia perusterveydenhuollon osia. YTHS:n toiminta on mahdollista, koska nykyisellään sairausvakuutuslain mukaan opiskeluterveydenhuollosta vastuussa oleva kunta voi siirtää järjestämisvastuun YTHS:lle. Toivommekin päättäjiltä, että opiskelijoiden terveydenhuolto säilytetään toimivana myös tässä uudistuksessa,” vetoavat SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen, SAMOKin puheenjohtaja Toni Asikainen ja OLL:n puheenjohtaja Hanna Huumonen.

“Jos opiskelijoiden terveyteen ja opiskelukykyyn sekä siten tulevaisuuden työkykyyn halutaan panostaa, tulee YTHS:n toimintaedellytykset varmistaa jatkossakin. Kenenkään etu ei ole hajottaa toimivia palvelukokonaisuuksia. Sote-mallin on mahdollistettava se, että sote-alue voi hankkia opiskeluterveydenhuollon palvelut suoraan YTHS:ltä ilman kilpailutusta. Opiskelijoiden terveydestä huolehtiminen on panostamista tulevaisuuden työuriin. Tämän on oltava mahdollista myös sote-uudistuksen jälkeen”, puheenjohtajat vaativat.

Lisätiedot:

Piia Kuosmanen, SYL:n puheenjohtaja, puh. 044 906 5007
Toni Asikainen, SAMOK:n puheenjohtaja, puh. 050 389 1000
Hanna Huumonen, OLL:n puheenjohtaja, puh. 044 780 0211

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 135 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa.

SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. SYL:n ydinosaamisalueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja kansainväliset asiat. Lisäksi SYL:ssä paneudutaan työelämään, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyviin kysymyksiin.

Alkuperäinen kannanotto julkaistu SYL:n sivuilla 25.6.2014.

Julkaistu 4.8.2014