Ajankohtaista

19.11.2018

SYL:n liittokokous valitsi puheenjohtajaksi 2019 Sanni Lehtisen

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) tiedote 17.11.2018

Kaikkia Suomen noin 130 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous on valinnut hallituksen vuodelle 2019. Kokouksessa päätettiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja SYL:n uudesta linjapaperista.

Puheenjohtajaksi valittiin 25-vuotias Sanni Lehtinen, Tamy.

Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä:

Heidi Rättyä, JYY
Helmi Andersson, ÅAS
Kim Kujala, VYY
Roope Tukia, Tamy
Suvi Vendelin, AYY
Titta Hiltunen, HYY

Suomen ylioppilaskuntien liiton vastavalittu puheenjohtaja näkee ensi vuoden erittäin merkittävänä opiskelijavaikuttamisen kannalta: ”Meidän on pidettävä huoli siitä, että ensi vuoden vaaleissa ja hallitusohjelmaneuvotteluissa puhutaan sukupolvipolitiikasta. Koulutuksen saavutettavuus, sosiaaliturvan kokonaisuudistus ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ovat merkittäviä tekijöitä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä.”

Liittokokous julkaisi kaksi kannanottoa, joista ensimmäisessä se ilmaisi vaatimuksensa Suomelle ja EU:lle ilmastotavoitteiden kiristämisestä. “Ilmastonmuutos voi vaikuttaa kaukaiselta asialta, mutta sen vaikutukset ovat jo konkretisoituneet esimerkiksi arktisella alueella. Se tulee muokkaamaan niin nykyisten nuorien kuin tulevien sukupolvien elämää peruuttamattomasti”, korostaa SYL:n puheenjohtaja 2019 Sanni Lehtinen.

Toisessa kannanotossaan liittokokous korostaa paremman sukupolvipolitiikan tekemisen tärkeyttä. Liittokokous vaatiikin, että Suomen seuraava hallitus turvaisi opiskelu- ja tutkimusrauhan. “Opettajat tekevät maailman tärkeintä työtä: kasvattavat kriittisiä kansalaisia. Poliitikkojen on aika lopettaa ylimielinen suhtautuminen yhteiskunnan kantavaan voimavaraan”, linjaa vuodelle 2019 valittu puheenjohtaja Sanni Lehtinen.

SYL:n liittokokous kokoontui Espoon Otaniemessä Aalto-yliopistolla pe–la 16.–17. marraskuuta.

Liittokokouskannanotot ovat kokonaisuudessaan luettavissa myös SYL:n verkkosivuilta.

Sosiaalisessa mediassa (facebook.com/SYL.FIN ja twitter.com/SYL_FIN) SYL:n liittokokouksesta on runsaasti päivityksiä aihetunnuksella #SYLliittari ja #studentsoffinland.

Lue lisää:

SYL.fi: Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous 2018: 130 000 yliopisto-opiskelijaa: Missä on koulutuksen arvostus? (17.11.2018)
SYL.fi: Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous 2018: Ilmastonmuutoksessa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta – Suomen ja EU:n tulee kiristää ilmastotavoitteitaan! (17.11.2018)

Lisätietoja:

SYL:n pääsihteeri Eero Manninen, p. 045 631 7145

SYL puheenjohtaja 2019 Sanni Lehtinen, p. 050 361 2845

SYL:n hallituksen jäsenet 2019:
Helmi Andersson, 0443314005
Kim Kujala, 0404825568
Heidi Rättyä, 0440240413
Titta Hiltunen, 0408270361
Suvi Vendelin, 0407524692
Roope Tukia, 0451354314