Ajankohtaista

02.09.2015

Yliopistosäätiöiden apurahahaku Kuopion kampuksella 2015

Kuopion yliopistosäätiö, Antti ja Tyyne Soinisen säätiö sekä Helena Vuorenmiehen säätiö pyrkivät jakamaan apurahoja kerran vuodessa. Apurahojen hakukuulutus julkaistaan pääsääntöisesti elo-syyskuun vaihteessa ja apurahat myönnetään marras-joulukuussa. Kukin säätiö tekee päätökset apurahoistaan itsenäisesti.

Tutkimusapurahat 2015

KUOPION YLIOPISTOSÄÄTIÖ
julistaa haettavaksi vuoden 2015 tutkimusapurahat (30.000 €)

Yliopistosäätiön päärahasto
Tieteelliseen toimintaan ja opintoja varten 6.000 €
Hoitotieteen tutkimukseen 2.000 €

A.I. Virtasen rahasto 4.000 €
Bioteknologiseen tutkimustyöhön

Anna-Liisa Räsäsen rahasto 4.000 €
Syöpätutkimuksen tekemiseen

Aune Maria Sederholmin rahasto 2.000 €
Syöpätutkimuksen tekemiseen

Kaarina Isolan rahasto 4.000 €
Nuorten tutkijoiden väitöskirjaan tähtäävään ja väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön.

Sydän Sykkii Savolle rahasto 4.000 €
Sydän ja verisuonitautien tutkimustyöhön

Ympäristöterveysrahasto 4.000 €
Ympäristöterveysalan tutkimustyöhön

Apurahat on tarkoitettu Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen henkilökunnan ja opiskelijoiden tieteellistä toimintaa ja opintoja varten.

ANTTI JA TYYNE SOINISEN SÄÄTIÖ
julistaa haettavaksi vuoden 2015 tutkimusapurahat (15.000 €)

jaettavaksi yhtenä tai useampana henkilökohtaisena apurahana Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa suoritettavaan sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen.

HELENA VUORENMIEHEN SÄÄTIÖ
julistaa haettavaksi yhtenä apurahana 2.000 €

jaettavaksi Savosta kotoisin olevalle, nuorelle jatkokoulutuksessa lahjakkuutta osoittaneelle tutkijalle aineenvaihduntaan ja elintoimintojen säätelyyn kohdistuvaan tutkimustyöhön.

Säätiöiden apurahahakemukset pyydetään jättämään 25.9.2015 klo 14.00 mennessä käyttäen sähköistä apurahahakemusjärjestelmää, joka löytyy osoitteesta www.uef.fi/yliopistosaatiot/kuopion-kampus.

Lisätietoja apurahoista antaa säätiöiden asiamies, varatuomari Petri Rintamäki, puh. 050 575 9957 tai petri.rintamaki(a)uef.fi.

Lue lisää: Säätiöiden apurahat (uef.fi)