Ajankohtaista

04.02.2013

Hallitusblogi: Viikko 5: Ympäristösektori työskentelee kohti kestävämpää huomista!

Rentouttavan viikonlopun jäljiltä oli ilo palata toimistolle maanantaiaamuna. Alkuhärdellien jälkeen työskentelystä toimistolla on tullut itselleni rutiininomaisempaa ja tehokkaampaa. Viikkoani värittivät eritoten järjestökoulutus, hallitusohjelman teko ja vuosijuhlien valmisteleminen. Neljässä viikossa työpisteeni toimistolla on alkanut tuntua omalta, henkilökunta on tullut tutuksi ja arkiset käytännöt selkeiksi.

Viikko itsessään ei tuonut suuria yllätyksiä, vaan tammikuun viimeiset päivät soljuivat arkisissa tunnelmissa. Tietokoneen äärellä istumiseen toivat vaihtelua virkistävät kahvipöytäkeskustelut päivän polttavista poliittisista aiheista, kuten jäsenmaksuista EU-­ ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Toimiston väkikään ei ole säästynyt jylläävältä influenssalta, vaan porukkaa on vuorotellen kaatunut petiin. Tiimimme on kuitenkin puhaltanut erinomaisesti yhteen hiilleen ja hommat saadaan aina hoidetuksi, vaikka joku olisikin sairastuvassa tai muuten estynyt. Koska viikkoni ei ollut mitenkään erityisen seikkailuhenkinen kerron tässä blogissani sivusektorini, ympäristösektorin vuoden teemoista.

Ympäristösektorin toimintaa vauhdittava tänä vuonna kolme suurehkoa hanketta: ylioppilaskunnan toimistojen liittyminen Green Office­verkostoon, Reilun Kaupan Yliopisto ­hanke ja ympäristöohjelman jalkauttaminen. Tavoitteena on, että ympäristöohjelma tuodaan kunnolla käytäntöön tänä vuonna ympäristö­kerhojen avulla. Ympäristöohjelman vakiinnuttaminen edesauttaa myös mahdollisuutta hakea WWF:n Green Office ­statusta. Green Office ­-standardi on erinomainen väline lisätä henkilökunnan ja luottamushenkilöiden ympäristötietoisuutta ja saada ihmiset mukaan rakentamaan kestävämpää huomista yhdessä. Green Office -­haaste onkin nyt paikallaan, sillä yliopiston hallinto liittyi verkoston piirin loppuvuonna. Eiköhän mekin siis handlata tänä vuonna diplomi kotiin!

Reilun Kaupan Yliopisto ­-hankkeen tavoitteena on, että yliopisto liittyisi Reilun Kaupan Korkeakoulujen piiriin. Reilun Kaupan Korkeakoulut ovat eettisiä toimijoita, jotka sitoutuvat Reilun Kaupan tuotteiden käyttöön ja lisäävät tietoutta kestävästä taloudesta tapahtumissaan. Hanke sopii erinomaisesti tämän vuoden katto­teeman, opiskelijavaikuttamiseen, sillä hankkeen onnistuminen vaatii toimia myös ainejärjestöiltä ja sitä kautta kaikilta jäseniltämme.

Olen aika kickseissä, että pääsen luotsimaan näitä edellä mainittuja hankkeita. Ympäristösektori istuu minulle oikeastaan kuin nenä päähän; pääsen hyödyntämään opinnoissani oppimaani, edistämään minulle tärkeitä asioita, hyödyntämään verkostoitumis­taitojani ja ennen kaikkea pääsen tekemään työtä, jonka tulokset näkyvät vielä pitkään hallitus­vuoden jälkeen.

Topias
Joensuun kampuspuheenjohtaja ja ympäristövastaava

 

Julkaistu 2.4.2013