Ajankohtaista

10.10.2017

ISYY: Toinen opintopsykologi merkittävä parannus opiskeluympäristöön

ISYY iloitsee UEF:n päätöksestä palkata yliopistoon toinen opintopsykologi. Opintopsykologiresurssien lisääminen on ollut yksi ylioppilaskunnan edunvalvontatyön pitkäaikaista tavoitteista.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on erittäin tyytyväinen Itä-Suomen yliopiston päätöksestä palkata toinen opintopsykologi vuonna 2018, sillä tämä on merkittävä parannus yliopiston opiskeluympäristöön.

– Opintopsykologin saaminen yliopiston molemmille pääkampuksille on ollut yksi ISYY:n edunvalvonnan tavoitteista Itä-Suomen yliopiston perustamisesta saakka. Olemme erittäin iloisia, että yliopisto on ottanut opiskelijoiden huolen opintopsykologiresurssien riittävyydestä sekä toiveet ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin kehittämisestä tosissaan, toteaa ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Tahvo Kekkonen.

Opintopsykologi tullaan palkkaamaan osaksi UEF:n kolmivuotista hanketta, joka keskittyy opiskelijan ohjauksen ja opiskeluhyvinvoinnin edistämiseen. Toinen opintopsykologi tulee työskentelemään pääsääntöisesti Joensuun kampuksella.

– Ylioppilaskunta tulee tekemään vaikuttamistyötä myös sen eteen, että toisen opintopsykologin toimi saataisiin tulevaisuudessa vakiinnutettua osaksi yliopiston ohjausjärjestelmää, Kekkonen kertoo.

Tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa toimii yksi opintopsykologi yli 13 000 opiskelijaa kohden, mikä on näkynyt pitkinä jonoina opintopsykologin vastaanotolle sekä heijastunut negatiivisesti opiskelijaohjauksen saatavuuteen. Suomen Psykologiliiton suositus on yksi opintopsykologi 5000 opiskelijaa kohden.

Lisätietoja:

Tahvo Kekkonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi

Lue lisää:

UEF: Itä-Suomen yliopistossa laaja hanke opiskelijan ohjauksen ja opiskeluhyvinvoinnin kehittämiseksi (10.10.2017)
ISYY: Opiskelijat kaipaavat Itä-Suomen yliopistoon toista opintopsykologia (29.8.2017)