Ajankohtaista

06.01.2015

ISYY:n ainejärjestökilpailun 2014 voittajat valittu

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) järjesti ainejärjestöille kilpailun, jossa osallistujat saivat valita vapaasti, kuinka ainejärjestöt toteuttaisivat kilpailun teemaan liittyvän uuden tapahtuman tai toimintatavan. Kilpailun tarkoituksena oli kannustaa ainejärjestöjä kehittämään omaa toimintaansa, luomaan uusia tapahtumia tai yhdistämään useamman ainejärjestön voimat jäsenistöjen hyväksi. Kilpailuaika oli 14.10.2014–30.11.2014. ISYY:n ainejärjestökilpailun teema oli vuonna 2014 kiusaamisen vastaisuus.

Ainejärjestökilpailun voittajat valitsi ISYY:n hallituksen jäsenistä muodostuva raati. Kilpailun voittaneet ainejärjestöt olivat Ablaut ry, Legio ry sekä Socius ry. Palkintona kilpailusta ainejärjestö saa valita lahjakortin valitsemaansa liikkeeseen.

Raati arvioi kilpailutöitä seuraavin kriteerein:

– Kilpailutyön suunnittelussa tai toteutuksessa osallistetaan jäsenistöä
– Kilpailutyössä on asioita tai toimintoja, joita ainejärjestö ei ole aiemmin toteuttanut
– Kilpailutyö on hyödyllinen ainejärjestölle
– Suunnitelma on selkeä ja johdonmukainen. Työn kaikki vaiheet on tuotu esille suunnitelma ja tehdyt valinnat on perusteltuja
– Suunnitelma on toteuttamiskelpoinen ja se tuottaa lisäarvoa ainejärjestölle ja jäsenistölle

Lisätietoja:

ISYY:n Joensuun kampuspuheenjohtaja, kampuspj.joensuu@isyy.fi