Ajankohtaista

14.04.2014

ISYY:n yhdenvertaisuuskysely paljasti opiskelijoiden kokevan puutteita opintojen ohjauksessa

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) 27.2.–23.3.2014 toteuttamassa yhdenvertaisuuskyselyssä kävi ilmi, että Itä-Suomen yliopiston opiskelijat kokevat puutteita opintojen ohjauksessa. Kyselyn vastausten perusteella opiskelijat kaipaavat opintoihin lisää tukea ja ohjausta opiskelun eri vaiheissa. Myös opinnäytetöiden ohjaus ja HOPS-ohjaus koetaan riittämättömäksi. Lisäksi eriarvoisuutta on koettu esimerkiksi opintosuoritusten arvioinnissa.

– Tämä viestii mielestäni selkästi siitä, että tarvitsemme johdonmukaisempaa opinto-ohjausta. Tarve korostuu eniten sellaisilla aloilla, joissa opintopolku ei ole selkeä heti opintojen alussa ja joista ei valmistu suoraan ammattiin. Esimerkiksi sivuainevalinnat voivat tuottaa päänvaivaa monelle opiskelijalle, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen sosiaalipolitiikka- ja kehitysyhteistyövastaava Inka-Mari Helvilä arvioi.

Internetissä toteutettuun yhdenvertaisuuskyselyyn vastasi yhteensä 208 opiskelijaa, joista 69 % oli naisia. Kyselyyn sai vastata myös englanniksi. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa yliopistoyhteisössä mahdollisesti esiintyvää kiusaamista ja syrjintää sekä auttaa kehittämään ylioppilaskunnan toimintaa.

Yliopistoyhteisössä myös kiusaamista

Yhdenvertaisuuskyselyn vastausten perusteella yliopistoyhteisössä esiintyy myös kiusaamista. Kyselyyn vastanneista 12 % oli itse kokenut kiusaamista. Lisäksi 21 % vastanneista kertoi havaintojaan muiden opiskelijoiden kokemasta kiusaamisesta tai syrjinnästä.

Pääosin kiusaamisen kerrottiin olevan henkistä, esimerkiksi joukosta eristämistä. Syrjintää kertoivat kokeneensa erityisesti ne vastaajat, jotka tunsivat itsensä jollakin tavalla erilaisiksi.

Yhdenvertaisuutta parannetaan koulutuksen ja ohjauksen kehittämisen avulla

Vastaajat saivat arvioida kyselyssä myös ISYY:n toimintaa. Ylioppilaskunnan ilmapiiriä pidettiin kyselyn perusteella suvaitsevaisena. Kehittämisen kohteina nähtiin muun muassa kiusaamista ja häirintää ehkäisevä työ sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskoulutus.

– Kyselyn tuloksiin on jo reagoitu. Olemme ylioppilaskunnassa järjestäneet esimerkiksi yhdenvertaisuuskoulutusta nyt alkuvuodesta, ja syksyllä on tarkoitus aloittaa kiusaamisen vastainen kampanja. Lisäksi kartoitamme ja suunnittelemme yhdessä yliopiston urapalveluiden kanssa opinto- ja uraohjaajien toimenkuvaa, minkä on tarkoitus edistää opiskelijoiden tukea ja ohjausta, Inka-Mari Helvilä kertoo.

Lisätietoja:

Inka-Mari Helvilä, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen sosiaalipolitiikka- ja kehitysyhteistyövastaava, p. 044 5768 404, inka-mari.helvila@isyy.fi

Lue lisää:

ISYY:n yhdenvertaisuuskyselyn yhteenveto  (pdf)
ISYY:n yhdenvertaisuuskyselyn diagrammit (pdf)

 

Julkaistu 14.4.2014