Ajankohtaista

04.11.2014

Kannanotto: Lukukausimaksuja koskevan päätöksenteon tulee pohjautua tietoon, ei populismiin!

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

Kannanotto 4.11.2014
Vapaa julkaistavaksi: Heti

Lukukausimaksuja koskevan päätöksenteon tulee pohjautua tietoon, ei populismiin!

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on pöyristynyt Suomen hallituksen esityksestä tuoda EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille lukukausimaksut. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja CIMOn viime viikolla julkaisemassa selvityshankkeen esiselvityksessä todetaan, että kansainväliset tutkinto-opiskelijat tuovat Suomeen huomattavaa taloudellista hyötyä. Tämä hyöty menetetään, mikäli kansainväliset opiskelijat ajetaan pois vaatimalla heiltä lukukausimaksuja.

Maksuton korkeakoulujärjestelmä on tasa-arvon perusta, eikä sitä pidä lähteä murentamaan. Esimerkit muissa Pohjoismaissa osoittavat, että lukukausimaksut eivät ole tuoneet valtioille lisää tuloja, vaan karkottaneet kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita. Lisäksi vuonna 2010 Suomessa aloitettu lukukausimaksukokeilu epäonnistui täysin.

– Ovatko hallituspuolueet todella valmiita riskeeraamaan Suomen kansainvälistymishaaveet sekä laajan henkisen pääoman populistisella esityksellään, kysyy ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Paula Martikainen hämmästyneenä.

Suomessa opiskelee paljon EU- ja ETA-maiden ulkopuolisia korkeakouluopiskelijoita. Lukukausimaksun määrääminen heille vähentäisi merkittävästi korkeakoulujen kansainvälisten opiskelijoiden kokonaismäärää. Tämä vaikuttaisi negatiivisesti myös kansainvälisiin maisteriohjelmiin, joissa opiskelee myös suomalaisia opiskelijoita.

ISYY ihmettelee syvästi hallituksen intoa lukukausimaksuja kohtaan vaikka tutkimus- ja kokemustieto puhuvat maksuttomuuden puolesta. Viimeistään nyt tulisi ymmärtää, että koulutusviennillä ja lukukausimaksuilla ei ole tekemistä keskenään. Koulutusvientiä voi harjoittaa ilman maksullista korkeakoulutusta Suomessa.

Hallituksen esitys lukukausimaksuista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille lähti lausuntokierrokselle viime viikon keskiviikkona.

Lisätietoja:

Paula Martikainen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi
Anna-Kristiina Mikkonen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 12 000 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö. Ylioppilaskunnan tehtävänä on toimia jäsenistönsä edunvalvojana ja yhdyssiteenä sekä tuottaa opiskelijapalveluja. Ylioppilaskunnan palveluksessa on 17 henkilöä ja vuosittainen on liikevaihto noin 1,5 miljoonaa euroa.