Ajankohtaista

02.01.2014

Kela tiedottaa: Verokorttia ei tarvitse toimittaa Kelaan

Verokortti vuodelle 2014 postitetaan vuoden vaihteessa. Kela saa kuitenkin ennakonpidätystiedot suoraan Verohallinnosta, joten asiakkaan ei tarvitse toimittaa verokorttiaan Kelaan. Verokortti tulee voimaan 1.2.2014, sitä ennen käytetään vuoden 2013 verokorttia.

Tukia verotetaan verolakien määräämällä tavalla. Vaikka tuet ovat pienempiä kuin palkka, ennakonpidätysprosentti ei välttämättä pienene. Tämä johtuu siitä, että tuista ei tehdä verotuksessa samoja vähennyksiä kuin palkkatulosta.

Työmarkkinatuessa ja peruspäivärahassa ennakonpidätysprosentti on yleensä 20 ja opintorahassa 10. Päivärahoja verotetaan yleensä siten, että palkan ennakonpidätysprosenttia korotetaan kahdella prosentilla.

Muutosverokortti

Jos tuesta tehtävä ennakonpidätys tuntuu liian pieneltä tai suurelta, ennakonpidätysprosentti kannattaa tarkistaa veroprosenttilaskurilla osoitteessa www.vero.fi/verolaskuri.

Jos esimerkiksi opiskelijalla ei ole opintorahan lisäksi muita tuloja, 10 prosentin ennakonpidätys voi olla liian suuri. Muutosverokortin voi tilata verkkopankkitunnuksillaan osoitteesta www.vero.fi/verokortti tai puhelimitse numerosta 020 697 000 (ma–pe 9–16.15). Verohallinto toimittaa pyydettäessä muutosverokortin suoraan Kelaan.

Lähdeverokortti

Ne asiakkaat, joilla on lähdeverokortti, tulee itse toimittaa verokortti Kelaan. Lähdeverokorttia käyttää ulkomailla asuva tai sieltä muuttava.

Portaikkoverokortti

Myös asiakkaat, joilla on portaikkoverokortti toimittavat verokorttinsa Kelaan itse. Portaikkoverokortissa on kolme tulorajaa, joilla kullakin on oma veroprosenttinsa. Veroprosentti kasvaa sitä mukaa kuin tuloja vuoden mittaan kertyy. Portaikkoverokorttia käytettäessä ennakonpidätys on yleensä vähintään 20 prosenttia.

Tukien verotus

Osa Kelan etuuksista on veronalaisia, osasta taas ei makseta veroa. Kelan sivuilta www.kela.fi/verotus voit katsoa, ovatko Kelasta saamasi tuet veronalaisia vai eivät.

Alkuperäinen tiedote ja lisätietoja:

Kelan sivut