Ajankohtaista

30.05.2013

SELL-kisoista mitali Itä-Suomeen!

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan jäsen Matias Vainio osallistui Latvian Riiassa 24.–26.5 järjestettyihin SELL Student Games -kisoihin. Vainio voitti pronssia judossa miesten alle 81 kg -sarjassa. Vainion sarjaan osallistui yhteensä 12 ottelijaa Suomesta, Latviasta, Liettuasta, Virosta sekä Venäjältä. Yhteensä kaikkiin sarjoihin osallistui noin 100 ottelijaa.

Voitokas Vainio opiskelee kolmatta vuotta Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella pääaineenaan historia. Judoa Vainio on harrastanut 12 vuotta. Lukioaikana hän harjoitteli ammattimaisesti sekä kiersi eri kilpailuissa ja leireillä Euroopassa. Lukion jälkeen Vainio on keskittynyt harjoittelemaan omaksi huvikseen.

Kisoissa hyvä suomalaismenestys

SELL Student Games -kisat ovat yksi suurimmista ja kansainvälisimmistä opiskelijaliikuntatapahtumista Baltian maissa ja Suomessa. Kisojen osallistujat tulevat pääasiassa Suomesta sekä Baltian maista, vaikka kisat ovat kaikille avoimet. Ainoana osallistumiskriteerinä on opiskelupaikka korkeakoulussa.

Viikonlopun aikana SELL-kisoissa kilpailtiin 15:ssä eri lajissa, kuten suunnistuksessa, uinnissa, sulkapallossa ja cheerleadingissä. Kolme päivää kestäviin kisoihin osallistui 1 567 opiskelijaa yhteensä 70:stä eri korkeakoulusta. Suomalaisittain menestys oli hyvä ja kokonaismitalisaldo oli lopulta kahdeksan.

ISYY onnittelee Matias Vainiota pronssimitalin voitosta!

Lisätiedot:

Noora Kettunen, ISYY:n hallituksen vapaa-ajan vastaava, noora.kettunen@isyy.fi, p. 044 576 8405

Voitokkaat judokat. Pronssimitalisti Matias Vainio on kuvassa toinen oikealta.

Kuva: Petra Piiroinen 2013

 

Julkaistu 30.5.2013