Ajankohtaista

08.04.2019

Avoin haku ISYYn hallitukseen loppuvuodelle 2019

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallituksen puheenjohtaja Susanna Haverinen on pyytänyt eroa toimestaan. Ylioppilaskunnan sääntöjen mukaisesti edustajiston tulee valita ISYYlle uusi hallitus. Uusi hallitus valitaan edustajiston kokouksessa tiistaina 16.4.2019. Uuden hallituksen toimikausi on kalenterivuoden loppuun.

Haku ylioppilaskunnan hallitukseen

Ylioppilaskunnan hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja siten, että molemmat kampukset ovat edustettuina puheenjohtajistossa, sekä vähintään neljä (4) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä. Hallitus valitaan kalenterivuodeksi. Hallitukseen valittu edustajiston jäsen on estynyt toimimaan edustajiston jäsenenä hallituskautensa aikana. (ISYYn säännöt, 26 §). Kaikki ylioppilaskunnan jäsenet voivat hakea hallitukseen.

ISYYn hallitukseen pyrkiville järjestetään avoin haku ja hakijoiden paneelikeskustelu pidetään torstaina 11.4. Joensuussa (AU102) ja Kuopiossa (SN300) klo 17–19. Seuraa hallituspaneelia saapumalla paikan päälle tai seuraamalla live-streamia.

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan ISYYn hallituksessa ja haluat osallistua paneeliin, ota yhteyttä edustajistoryhmäsi ryhmäpuheenjohtajaan tai edustajiston puheenjohtajaan torstaihin 11.4. klo 15.00 mennessä. 

Lue lisää:

Uef.fi: Live-stream

Isyy.fi: ISYYn hallituksen puheenjohtaja jättää tehtävänsä - ylioppilaskunnan hallitus vaihtuu (5.4.2019)

Isyy.fi: Hallitus

Isyy.fi: ISYYn säännöt

Lisätietoja:

Jonni Nykänen, edustajiston puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8406, epj@isyy.fi

Hannele Mirola, pääsihteeri (ts.), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi