Ajankohtaista

30.09.2013

Hyvinvointiviikolla tehdään hyvää opiskelijoille

Tiedote 26.9.2013
Vapaa julkaistavaksi: heti

 

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) järjestämää Hyvinvointiviikkoa vietetään 30.9.–6.10.2013 Itä-Suomen yliopiston kampuksilla Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Hyvinvointiviikon tarkoituksena on tarjota opiskelijoille mukavaa, rentouttavaa ja syksyn opiskelukiireiden keskellä hyvinvointia lisäävää tekemistä liikunnan ja kulttuurin parissa.

Liikuntailtapäivä, joka pidetään kampuksilla 1.10., on osa Hyvinvointiviikkoa. Liikuntailtapäivä on rehtorin päätöksellä opetuksesta vapaa klo 12.15 alkaen.

Teatteria, kirjallisuutta, jääkiekkoa ja kaikkea siltä väliltä

Hyvinvointiviikon ja liikuntailtapäivän ohjelmasta löytyy paljon mielenkiintoista tekemistä. Joensuussa on tarjolla esimerkiksi teatteriesityksiä Joensuun kaupunginteatterissa sekä mahdollisuus tutustua kaupunginorkesterin toimintaan. Liikuntailtapäivänä opiskelijoille on tarjolla erilaisia lajikokeiluja aina parkourista golfiin. Liikuntailtapäivän jatkobileitä vietetään Kerubissa ja Ilonassa.

Kuopiossa opiskelijoilla on mahdollisuus käydä katsomassa edullisesti esimerkiksi Kuopion Vilimien elokuvanäytöksiä. Kirjallisuudesta kiinnostuneet pääsevät kuulemaan Tatu Kokon ja Marja-Sisko Aallon ajatuksia Kuopion merkityksestä heidän uutuuskirjoissaan, kun kirjailijat saapuvat ylioppilaskuntaan 2.10. klo 18 vierailulle, joka on avoin myös muulle yleisölle. Liikuntailtapäivän aktiviteeteissa opiskelijat voivat puolestaan kokeilla niin tankotanssia kuin ratsastustakin.

Savonlinnassa opiskelijat pääsevät osana Hyvinvointiviikon ohjelmaa vierailemaan edullisesti esimerkiksi Olavinlinnassa sekä kannustamaan SaPKoa voittoon ottelussa Kiekko-Vantaata vastaan. Liikuntailtapäivän ohjelmassa on muun muassa erilaisia kamppailulajeja sekä ainejärjestöjen omat olympialaiset.

Lisätietoja:

Joensuu:
Juho Mutanen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan vapaa-aika- ja liikuntasihteeri, p. 050 346 9620, vapaa-aika@isyy.fi

Kuopio:
Sirpa Risto, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan järjestö- ja liikuntasihteeri, p. 044 576 8419, toimisto.kuopio@isyy.fi

Savonlinna:
Eeva Marttinen, toimistosihteeri, p. 044 576 8430, toimisto.savonlinna@isyy.fi

Lue lisää:

Hyvinvointiviikon ohjelma:

ISYY:n verkkosivut
Facebook