07.03.2013
ISYY on ottanut kantaa valtakunnallisesti kuumana käyvään opintotukikeskusteluun.
Kannanotto 7.3.2013
Vapaa julkaistavaksi
ISYY: Opintotuki- ja työurakeskustelu on pidettävä erillään toisistaan
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on pettynyt tapaan, jolla kuumana käyvä opintotukikeskustelu on keskittynyt pelkästään työurien pidentämisen ympärille. ISYY muistuttaa, että työurien pidentäminen on monisyinen ja laaja asia, jossa myönnytyksiä ja uusia avauksia on saatava useilta eri tahoilta. Nuori sukupolvi on valmis kantamaan oman osuutensa työurien pidentämisestä, muttei halua olla ainoa osapuoli, jonka on joustettava vaatimuksistaan muiden tahojen pitäessä saavutetuista eduistaan kiinni.
ISYY muistuttaa, että nykyisen opintotukimallin vahvuutena on sen vastikkeellisuus sekä tasapuolisuus kaikkia opintoaloja kohtaan. ISYY ihmetteleekin nyt tehtävän uudistuksen ajankohtaa, koska edelliset opintotukeen tehdyt rakenteelliset muutokset astuivat voimaan elokuussa 2011. Opintotukeen kohdistettujen muutosten vaikutuksia opiskelijoiden valmistumiseen ja opintojen suorittamiseen ei ole päästy arvioimaan kunnolla. “Opiskelijat ovatkin väsyneitä opintotuen jatkuvaan muokkaamiseen ja toistuviin uudistuksiin, sillä tällä hetkellä kukaan ei tunnu tietävän, mitä opintotuelta oikein haetaan”, toteaa ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Turunen.
ISYY haluaa pitää kiinni opiskelijaliikkeen yhteisistä tavoitteista, joiden mukaan opintotuki sidotaan elinkustannusindeksiin 1.9.2014 alkaen, opintotukeen tehdään huoltajakorotus ja tuen lainapainotteisuutta ei lisätä. ISYY haluaa myös laajentaa työurakeskustelua opintotuesta koko korkeakoulujärjestelmän rakenteisiin. Opiskeluaikaa voidaan lyhentää myös kustannustehokkailla keinoilla, kuten opiskelijavalintauudistuksella, parantamalla opiskelijan ohjausta ja järjestämällä joustavampia ja monipuolisempia opiskelu- ja tenttimismahdollisuuksia. Kolmas lukukausi on ISYY:n mielestä otettava korkeakouluissa käyttöön välittömästi.
“On vastuutonta käyttää opiskelijan perustoimeentuloa poliittisten tavoitteiden pelinappulana. Painetta työurien pidentämisestä ei voi kasata pelkästään nykyisen opiskelijasukupolven harteille, vaan ymmärrystä ja keinoja on löydyttävä kaikilta sidosryhmiltä. Opiskelijoiden vaatimus riittävästä toimeentulosta ei ole kohtuuton.” linjaa Turunen.
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Marjo Turunen. p. 044 576 8400, puheenjohtaja@isyy.fi
Pääsihteeri Janne Mertanen, p. 044 576 8417, paasihteeri@isyy.fi