Ajankohtaista

31.08.2017

ISYY vinkkaa: Uusi opiskelija, näin selviät opintojesi alusta!

Opintojen alku voi olla kuumottava paikka, mutta siitä selviää oikealla asenteella ja oikeilla välineillä. Olemme koonneet sinulle ISYY:ssä eli Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa 12 neuvoa, joiden joiden avulla selviät opintojesi alusta sujuvammin.

1.) Älä huolestu, jos vähän jännittää, niin jännittää muitakin. Suurin osa muista uusista opiskelijoista on ihan yhtä pihalla kaikesta kuin sinäkin.

2.) Osallistu yliopiston Yliopisto-opinnot käyntiin -opintojakson ohjelmaan. Opintojakson aikana saat arvokasta tietoa yliopistosta ja sen palveluista, omasta tiedekunnastasi sekä yliopisto-opiskelusta yleensä.

3.) Osallistu oman tuutoriryhmäsi tapaamisiin. Ryhmän kautta tutustut oman alasi muihin opiskelijoihin, saat vertaistukea ja neuvoja, kun niitä tarvitset, sekä hyvää sisäpiirin tietoa opiskelusta.

4.) Muista ilmoittautua yliopistoon

5.) Lähde mukaan opiskelijatapahtumiin, kuten lukuvuoden kaikilla kampuksilla aloittavaan Kampusrysäykseen ja Kaupunkisuunnistukseen, sekä muihin yhteisiin illanviettoihin. Näin tapaat muiden alojen opiskelijoita ja pääset verkostoitumaan poikkitieteellisesti.

6.) Tutustu oman ainejärjestösi toimintaan ja liity sen jäseneksi. Ainejärjestösi pitää juuri sinun alasi opiskelijoiden puolia ja ajaa etujasi sekä järjestää tapahtumia. Saat ainejärjestöstäsi myös kavereita ja etuja.

7.) Tule käymään ISYY:n kampustoimistolla (Joensuu, Kuopio ja Savonlinna) ja hoida lukuvuositarra opiskelijakorttiisi, niin saat opiskelijaedut käyttöösi. Vaihtoehtoisesti voit ladata Frankin digitaalisen opiskelijakortin puhelimeesi. Muistathan, että sinun tulee maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu ennen lukuvuositarran hakemista.

8. ) Ylioppilaskunnan toimistolta saat myös ikioman lukuvuosikalenterisi, johon voit suunnitella ja aikatauluttaa syksyn menosi. Lisäksi voit ostaa toimistolta itsellesi törkeän hienon Straight outta Itä-Suomi -kangaskassin, jossa kuljetat kätevästi opiskeluvälineesi. Suurempi malli vetää sisälleen jopa läppärin!

9.) Ota ilo irti opiskelijaeduistasi. Näitä ovat esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut, opiskelija-alennukset opiskelijaruokaloissa sekä VR:llä ja Matkahuollossa. Katso myös Frankin tarjoamat opiskelijaedut.

10.) Hanki mielekästä tekemistä vapaa-ajallesi, sillä se lisää hyvinvointiasi. Tutustu esimerkiksi oman kampuskaupunkisi harrastusmahdollisuuksiin sekä ISYY:n kerhoihin, kampusjärjestöihin, jaostoihin ja tarjolla oleviin luottamustehtäviin, kuten halloped-paikkoihin, ylioppilaskunnan hallitukseen ja edustajistoon. Tänä syksynä  käydään Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit, joilla valitaan ylioppilaskunnan ylin päättävä elin. Vaalien ennakkoäänestys on 30.10.–3.11.2017 ja varsinainen äänestyspäivä 8.11.2017. Myös sinä voit asettua vaaleihin ehdolle ja vaikuttaa äänestämällä parasta ehdokasta! Järjestämme ympäri vuoden myös erilaisia opiskelijatapahtumia, joihin olet lämpimästi tervetullut!

11.) Pidä huolta itsestäsi ja jaksamisestasi, mutta pidä myös hauskaa. Opiskeluaika on rankkaa, mutta moni on sanonut, että se on myös elämäsi parasta aikaa. Opiskelukuntoasi voit pitää yllä muun muassa SYKETTÄ-liikuntapalveluiden avulla. Pientä maksua vastaan voit osallistua esimerkiksi ohjatuille liikuntatunneille tankotanssista body pumppiin, käydä salilla tai varata pelivuoroja esim. sählyporukallesi.

12.) Muista, että ISYY on tukenasi opintojesi aikana. Me valvomme ja ajamme juuri sinun etujasi ja rakennamme opiskelijoille parempaa huomista – olemme täällä sinua varten. Toimistoiltamme, työntekijöiltämme ja luottamushenkilöiltämme voit aina tulla kysymään apua, ja me neuvomme sinua parhaamme mukaan. Ylioppilaskunnalla on myös kaksi häirintäyhdyshenkilöä, joiden puoleen voit kääntyä, jos olet kokenut häirintää yliopistolla. Lisäksi ISYY julkaisee kuukausittain ilmestyvää Uljas-lehteä, joka on Itä-Suomen yliopistossa opiskelevien oma lehti. Lehdestä voit lukea sinua koskevista aiheista ja ilmiöistä, sekä osallistua myös itse lehdentekoon.

Tsemppiä opintoihisi!

PS: Katso myös uuden opiskelijan muistilista UEF:n sivuilta