Ajankohtaista

11.03.2015

Itä-Suomen opiskelijajärjestöt: Opintotuen jatkuva heikentäminen pysäytettävä!

Kannanotto 11.3.2015

Vapaa julkaistavaksi: Heti

Itä-Suomen opiskelijajärjestöt: Opintotuen jatkuva heikentäminen pysäytettävä!

Itä-Suomen opiskelijajärjestöt ovat tyrmistyneet eduskunnan aikeesta rajata opintotuki ainoastaan yhteen samantasoiseen tutkintoon. Mikäli opintotukilain muutos hyväksytään lopullisesti ensi perjantain eduskunnan täysistunnossa, ei opintotukea voi enää jatkossa nostaa uuden tutkinnon tekemiseen riippumatta siitä, onko sitä käyttänyt ensimmäisen tutkinnon suorittamiseen. Lakiesitys on kohdannut jatkuvaa kritiikkiä, mutta silti sitä ollaan hyväksymässä ainoastaan parlamentarismin nimissä.

Toteutuessaan esitys tekisi uudelleen kouluttautumisesta ainoastaan hyväosaisen väestönosan etuoikeuden, mikä taas lisää suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumista. Tämä on räikeässä ristiriidassa opiskelijaliikkeen omien arvojen kanssa, joiden mukaan jokaisella tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet kouluttautua ja sivistyä.

– Hallituksen antama viesti on järkyttävä! Nuoren ihmisen alanvalinnan on osuttava heti kerralla oikeaan tai muuten hän on pilannut opiskelumahdollisuutensa suomalaisessa yhteiskunnassa lopullisesti, toteaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Juho Pulkka.

Lakiesitystä hyväksymällä ei työuria pidennetä, vaan todellisuudessa muodostetaan uusi kannustinloukku. Opintotukeen voisi kuitenkin jatkossa saada lisäaikaa, mikäli ensimmäistä tutkintoa ei ole suoritettu. Näin ollen opiskelijalle tulee ainoastaan kannustin olla valmistumatta mikäli tämä haluaa vielä jatkossa opiskella. Samaten se muodostaa houkutteen siirtyä vastikkeettoman toimeentulotuen piiriin.

– Kenelläkään ei ole kristallipalloa ja uudelleen kouluttautumisen tarve voi muodostua hyvinkin nopeasti. Mitä ihminen voi tehdä, jos hän huomaa, että uudelleenkouluttautuminen on ajankohtaista muttei käytännössä voi panostaa täysipäiväiseen opiskeluun, kysyy Pulkka.

Opiskelijajärjestöt vetoavatkin Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon kansanedustajiin, että nämä äänestäisivät perjantain täysistunnossa hallituksen esityksen vastaisesti. Muuten eduskunnassa tehdään päätös, jonka vaikutukset tulevaisuudessa ovat tuhoisat saavutettujen minimaalisten säästöjen rinnalla.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY
Karelia-ammattikorkeakoulun opiskeljakunta POKA
Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAVOTTA
Mikkelin ammattkorkeakoulun opiskelijakunta MAMOK

Lisätietoja

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen 1. varapuheenjohtaja Tuomas Hiltunen, kampuspuheenjohtaja.joensuu@isyy.fi, p. 050 5353326

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Anna-Kristiina Mikkonen, paasihteeri@isyy.fi, p. 044 576 8417

Opiskelijakunta SAVOTTA:n hallituksen puheenjohtaja Emmi Soukkanen, puheenjohtaja@opiskelijakuntasavotta.fi, p. 044 785 5059

Opiskelijakunta SAVOTTA:n toiminnanjohtaja Juha Asikainen, toiminnanjohtaja@opiskelijakuntasavotta.fi, p. 044 785 5058

Opiskelijakunta POKA:n hallituksen puheenjohtaja Simo Rauma, puheenjohtaja@varmapoka.fi, p. 044 060 6473

Opiskelijakunta POKA:n pääsihteeri Anni Järvinen, paasihteeri@varmapoka.fi, p. 044 060 6472

Opiskelijakunta MAMOK:n hallituksen puheenjohtaja Riikka Peni, pj@mamok.fi,  p. 044 570 8614

Opiskelijakunta MAMOK:n pääsihteeri Sanni Kirmanen, paasihteeri@mamok.fi, p.040 570 8617