04.11.2025
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalla (ISYY) on jälleen kunnia kutsua kaikki opiskelijamme Suomen itsenäisyyttä juhlistavaan soihtukulkueeseen 6.12.2025. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue on ylioppilaskuntamme vanhimpia ja kunnioitetuimpia perinteitä.
Voit osallistua klo 16 alkavaan soihtukulkueeseen soihdunkantajana tai ilman soihtua. ISYY jakaa soihdut ja ohjeistaa osallistujat kulkueen lähtöpaikalla Aurora-rakennuksella (Yliopistokatu 2), johon osallistujia pyydetään saapumaan viimeistään klo 15.45.
Soihtukulkue lähtee liikkeelle klo 16 ja etenee poliisisaattueessa Joensuun keskustan läpi sankarihautausmaalle lipunkantajien sekä airueiden johdolla. Kulkueen saavuttua perille klo 16.30 muistomerkillä alkaa juhlatilaisuus, jonka aikana esiintyy Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy, lasketaan seppele ja kuullaan edustajiston puheenjohtaja Ville-Pekka Timosen puhe. Lopuksi laulamme yhdessä Maamme-laulun.
Soihtukulkueeseen osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista, ja siihen voi liittyä vaikka matkan varrelta. Kulkue on avoin kaikille, joten voit ottaa mukaan myös ystäviä ja perheenjäseniä.
Kulkueen jälkeen siirrymme glögille Vispiläkauppaan. Kulkueeseen osallistuvat saavat glögilipukkeet ennen kulkueen lähtöä yliopistolta.
Pukeuduthan lämpimiin, siisteihin ja mielellään tummiin vaatteisiin. Voit pukea yllesi myös ylioppilas- tai ammattilakin. Jätäthän haalarit ja ainejärjestölipun tällä kertaa kotiin. Tervetuloa tekemään itsenäisyyspäivästä opiskelijoiden näköinen!
Etsimme vapaaehtoisia opiskelijoita toimimaan liikenteenohjaajina kulkueen reitillä. Väyläviraston vaatimusten mukaisesti liikenteenohjaajan tulee olla täysi-ikäinen ja hänellä on oltava normaalit aistit, ajokortti (vähintään AM121 tai B) sekä Tieturva 1 -pätevyys. Tieturva 1 -pätevyyden voi suorittaa ilmaiseksi Väyläviraston oppimisympäristössä, ja verkkokurssin suoritus kestää noin tunnin. Liikenteenohjaustehtävässä tarvittavat varusteet, tapahtumakohtaisen perehdytyksen sekä upean Vapari-Hemmo-haalarimerkin saat viimeistään tapahtumapäivänä ennen kulkuetta. Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse ISYYn yhteisöllisyyskoordinaattori Eveliina Scharinille sunnuntaihin 23.11.2025 mennessä.
Ville-Pekka Timonen, edustajiston puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), epj(at)isyy.fi, p. 044 576 8410
Eveliina Scharin, yhteisöllisyyskoordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), yk(at)isyy.fi, p. 044 576 8408
Nox Herranen, hallituksen jäsen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), nox.herranen(at)isyy.fi
Sivua päivitetty 11.11.2025: Ohjelma täydennetty kuoron esityksellä