Ajankohtaista

27.03.2015

Kuka on vuoden opettaja 2015?

Itä-Suomen yliopiston rehtorit myöntävät kerran vuodessa “Vuoden opettaja” -palkinnon opetustyössä ansioituneille Itä-Suomen yliopiston opettajille. Palkinto myönnetään ylioppilaskunnan esityksestä Kuopion, Joensuun ja Savonlinnan kampuksilla työskenteleville opettajille, yksi palkinto kampusta kohti.

ISYY hakee esityksiä siitä, keille ”Vuoden opettaja”-palkinto tulisi myöntää. Esityksen palkinnon saajasta voi tehdä ylioppilaskunnalle kuka tahansa yliopistoyhteisön jäsen. Esityksen tekijä voi olla joko luonnollinen henkilö tai yhteisö.

Vuoden opettajalta toivotaan seuraavia ominaisuuksia:

– Hän kehittää ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti pedagogisia taitojaan

– Hän on yliopistossa opiskelijaa varten

– Hän on osaava ohjaaja

– Hänen opetuksensa johtaa laadukkaaseen oppimiseen

– Hän on helposti lähestyttävä ja kannustava

– Hän kerää opiskelijapalautetta ja antaa opiskelijoille vastineen palautteesta

– Hänellä on tässä nimeämättömiä loistavan opettajan ominaisuuksia

Perustellut esitykset vuoden opettaja-palkinnon saajasta on jätettävä ylioppilaskunnalle 17.4. klo 12.00 mennessä e-lomakkeella.

Esitysten pohjalta Kuopion ja Joensuun koulutuspoliittiset jaostot sekä Savonlinnan kampusvaliokunta tekevät esityksen valittavista henkilöistä. ISYY:n hallitus esittää näiden pohjalta 1–3 vuoden opettaja -kandidaattia rehtoreille, jotka tekevät lopullisen valinnan. Palkinto luovutetaan opettajille yliopiston avajaisissa Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa, jolloin valitut opettajat pitävät esitelmän omasta aiheestaan.

Lisätietoja:

Edunvalvontasihteeri Satu Koikkalainen (Joensuu-Savonlinna) soko@isyy.fi, 050-535 3376

Edunvalvontasihteeri Mikko Aaltonen (Kuopio) koso@isyy.fi, 044-576 8414