Ajankohtaista

03.10.2013

Kysely ISYY:n kerhoille: Miten meillä menee?

Kerhot ovat keskeisessä roolissa opiskelijoiden vapaa-ajan toiminnan tukemisessa. Ylioppilaskunta tukee kerhoja mm. vuosittaisten raha-avustusten muodossa.

ISYY haluaa tukea kerhojen toimintaa. Kerhotoiminnan tukemiseksi ja vakiinnuttamiseksi pyrimme kartoittamaan olemassaolevien kerhojen tämän hetkistä toimintaa ja tarpeita. Tarpeiden kartoittamiseksi toivomme, että kaikki kerhot vastaisivat oheiseen kyselyyn. Kyselyn tuloksia tullaan käyttämään kerhotoiminnan kehitystyössä.

Jokaisen ISYY:n kerhon tulee vastata kyselyyn ma 14.10.2013 mennessä. Puheenjohtajia kehoitetaan konsultoimaan muita kerhoaktiiveja kyselystä ja kokoamaan kehitysehdotukset yhden yhteisen vastauksen muotoon (yksi kattava vastaus/kerho).

Linkki kyselyyn

”Ylioppilaskunnan kerhon voivat perustaa ketkä tahansa ylioppilaskunnan jäsenet. Kerhoilla tulee olla säännöllistä toimintaa, josta tulee tiedottaa kaikille ylioppilaskunnan jäsenille ylioppilaskunnan tiedotuskanavien kautta.

Kerhon tulee päivittää yhteystietonsa vuosittain. Jos kerho ei ilmoita yhteystietojaan helmikuun loppuun mennessä, kerho ei voi käyttää ylioppilaskunnan budjettivaroja eikä ylioppilaskunnan tiloja tai mitään muita kerholle kuuluvia etuuksia. Kun kerho korjaa tilanteen, kaikki yllämainitut sanktiot poistetaan. Kerholle ilmoitetaan ennen mahdollisten sanktioden toimeenpanoa.”

Lisätietoja:

Elisa Norvanto, kansainvälisten asioiden sihteeri, hallintosihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), kv.kuopio@isyy.fi, p. 044 576 8413

 

Julkaistu 3.10.2013