14.12.2015
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
Tiedote
Vapaa julkaistavaksi: heti
Kysely: Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden opiskelukyky hyvä, mutta opintojen ohjauksessa puutteita
Itä-Suomen yliopiston opiskelijat kokevat, etteivät saa riittävästi ohjausta opintojensa suorittamiseen. Tämä ilmenee Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan jäsenilleen teettämästä korkeakouluohjauksen teemoja käsittelevästä kyselystä. Kysely toteutettiin 5-27.5.2015 ja siihen vastasi yhteensä 221 Itä-Suomen yliopiston opiskelijaa. Kaikki kampukset ja tiedekunnat olivat kyselyssä edustettuina.
Kyselyn vastauksista voi päätellä, että opiskelijat tietävät kenen puoleen kääntyä tarvitessaan ohjausta, mutta yli kaksi kolmasosaa opiskelijoista ei tapaa ohjausta antavaa tahoa säännöllisesti. Opiskelijat kaipaisivat ohjausta ensisijaisesti opintojensa suorittamista sekä työelämää sivuaviin kysymyksiin. Vastauksista nousee esiin opiskelijoiden tiedontarve liittyen oman tutkinnon käytännöllisyyteen työmarkkinoilla sekä mahdollisuuteen saada tietoa sivuaineiden suorittamisesta ja opintojen korvaavuuksien hakemisesta.
Jaksaminen opinnoissa koetaan sen sijaan hyvänä. Lisäksi Itä-Suomen yliopiston opiskelijat näkevät, että heillä on realistiset mahdollisuudet suorittaa 55 opintopistettä lukuvuoden aikana. Korkeakoulujen nykyisessä rahoitusmallissa 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden osuus vaikuttaa suoraan korkeakoulujen rahoitukseen, joten tulosta voi pitää Itä-Suomen yliopiston kannalta positiivisena. Samaten yli puolet opiskelijoista uskoo työllistyvänsä vuoden sisällä valmistumisestaan.
“Kysely osoittaa että opiskelija tarvitsee ohjausta ja ohjauspalvelut ovat asia johon yliopiston kannattaa panostaa. Hyvä ohjaus maksaa itsensä takaisin hyvinä valmistumistilastoina ja opiskelijan kokonaisvaltaisena hyvinvointina”, kommentoi kyselyn tuloksia ISYY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Maria Jauhiainen.
Lisätietoja:
ISYY:n hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Maria Jauhiainen, 044-9759965 maria.jauhiainen@isyy.fi
ISYY:n edunvalvontasihteeri Mikko Aaltonen, 044-576 8414 koso@isyy.fi
ISYY on yliopistolain § 46 mukainen edunvalvontaorganisaatio, joka toimii opiskelijoiden edunvalvojana Itä-Suomen yliopiston Kuopion, Joensuun ja Savonlinnan kampuksella. ISYY:lla on yli 12 000 jäsentä.