Ajankohtaista

05.11.2018

SYL:n Opiskelijalta opiskelijalle -kampanjalla kerätään varoja seuraavan vuoden hanketyöhön

SYL:n Opiskelijalta opiskelijalle -kampanjan kautta kerätään varoja seuraavan vuoden hanketyöhön. Hanketyöt kohdistuvat sekä aliedustettuihin ryhmiin globaaleissa opiskelijayhteisössä että kotimaisen osaamiskentän laajentamiseen.

Lahjoittamalla SYL:n kehitysyhteistyöhön tuet ylioppilasliikkeen kollektiivisten vahvuuksien, kuten yhteisöllisyyden, kansalaisvaikuttamisen sekä yhteiskunnallisen valveutuneisuuden kehittämistä ja vahvistamista yhteistyökumppanien valitsemissa kohderyhmissä. Hanketyö kohdistuvat sekä aliedustettuihin ryhmiin globaalissa opiskelijayhteisössä että kotimaisen osaamiskenttämme laajentamiseen.

Perinteisesti lahjoituksia on kerätty opetusmateriaaleihin tai erilaisten hankkeiden toteuttamisvälineisiin. Tänä vuonna SYL on lähettänyt hankehakemukset kolmelle eri hankkeelle. Ensimmäinen on yhteistyöhanke Guatemalan alkuperäiskansaopiskelijoiden kanssa, jossa järjestöt edistävät demokratiakasvatusta ja yhteiskuntavaikuttamisen taitoja paikallisissa opiskelijayhteisöissä. Toinen hanke keskittyy Etiopian vammaisopiskelijoiden oikeuksiin ja niin ikään yhteiskunnallisen osallistumisen lisäämiseen ja kansalaisvaikuttamisen perusteisiin. Kolmas hanke on viestintä- ja globaalikasvatushanke Suomen ylioppilaskuntien sisällä, jossa pitkän aikavälin tähtäin on lisätä kestävän kehityksen opintokokonaisuuksia osaksi yliopistojen opinto-ohjelmia.

Tukemalla SYL:n kehitysyhteistyötä olet mukana tekemässä opiskelijalle parempaa huomista!

Lahjoittamaan

Lue lisää:

SYL.fi: Opiskelijalta opiskelijalle -kampanja