Ajankohtaista

06.11.2019

ISYYn kuudensissa edustajistovaaleissa äänesti 27,5 % äänioikeutetuista

Lehdistötiedote: 6.11.2019
Vapaa julkaistavaksi: Heti

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

ISYYn kuudensien edustajistovaalien voittaja oli DeeKu. Vaalien äänestysprosentiksi muotoutui 27,5 prosenttia.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajistovaalien äänestys päättyi 6.11.2019 klo 18. Vaaleilla valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, 39-jäseninen edustajisto.

Vaalivoittoa juhli DeeKu, joka sai 6 paikkaa edustajistoon.

Vaalien äänikuningattareksi ja -kuninkaaksi nousivat FaBion Salli Kosonen (92 ääntä) ja Puolueettomien Paavo Koivistoinen (89 ääntä).  

ISYYn edustajistovaaleissa oli tänä vuonna ehdolla 149 henkilöä 13 eri ehdokaslistalta. Vaalilistoista kahdeksan oli sitoutumattomia ja viidellä oli sidoksia poliittisiin taustajärjestöihin.

Vaalien äänestysprosentiksi muodostui  27,5 %, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2017, jolloin äänestysprosentti oli 30,1 % (4036 ääntä). Yhteensä äänioikeuttaan käytti nyt käydyissä vaaleissa 3669 äänioikeutettua. Ennakkoon 29.10.–1.11.2019 vaaleissa annettiin 2741 (20,5 %) ääntä. Vaalit käytiin kokonaan sähköisesti.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että äänestysprosentti oli lähellä viime vaalien rajaa! Kiitos tuhannesti jokaiselle äänestäjälle ja onnea uusille edaattoreille, toteaa Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Brenda Nissén.

Uusi edustajisto kokoontuu ensimmäistä kertaa 11.12.2019, jolloin se muun muassa valitsee itselleen puheenjohtajiston sekä nimittää ensi vuoden hallituksen. Edustajistokausi on kaksivuotinen.

Keskusvaalilautakunta suoritti ääntenlaskennan 6.11.2019 äänestyksen päätyttyä kello 18.00.

Edustajistoryhmien paikkajako (muutos vuoteen 2017):
DeeKu: 6 (-1)
Kylterit: 5 (+2)
Vihreä lista: 5 (+2)
Puolueettomat: 5 (-2)
FaBio: 4 (ei muutosta)
Savilahden Sivistyneet: 3 (uusi)
Opiskelijoiden etu - The Students' Interest: 3 (uusi)
Keskeiset: 3 (-2)
ISYY:n demariopiskelijat: 2 (ei muutosta)
Kokoomus: 1 (uusi)
Iviva: 1 (-3)
Judistit: 1 (uusi)
Akateemiset kansallismieliset Ry: 0 (uusi)

Kolme eniten ääniä saanutta ehdokasta:
Salli Kosonen, FaBio: 92
Paavo Koivistoinen, Puolueettomat: 89
Wilma Poutanen, Vihreä lista: 88

Lisätietoja:

Brenda Nissén, Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, brendan(at)student.uef.fi, puh. 040 582 9578

Emma Mertakorpi, Keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, evpj1(at)isyy.fi, puh. 040 847 9375

Saara Närä, Keskusvaalilautakunnan sihteeri, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, kv.kuopio(at)isyy.fi, puh. 044 576 8413

Lue lisää:

Tulossivu: https://isyy-vaalit.uef.fi/tulokset/

ISYYn edustajistovaalien tulokset 2019 (pdf)
Ehdokkaat ja annetut äänet 2019 (pdf)
Edustajistoon valitut listat ja ehdokkaat sekä varajäsenet 2019 (pdf)
Edustajistovaalien tulosten vertailu 2019, 2017, 2015 ja 2013 (pdf)

Isyy.fi: ISYYn edustajistovaaleissa äänesti ennakkoon 20,5 % äänioikeutetuista

Edustajistovaalien valtakunnallinen seuranta:
Suomen ylioppilaskuntien liiton verkkosivut, Facebook ja Twitter

Sivua päivitetty 7.11.:
Lisätty edustajistoon valitut listat ja ehdokkaat, sekä varajäsenet 2019
Lisätty edustajistovaalien tulosten vertailu 2019, 2017, 2015 ja 2013