Ajankohtaista

02.12.2019

ISYYn soihtukulkue Joensuussa juhlistaa Suomen itsenäisyyttä 6.12.2019

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) järjestää itsenäisyyspäivän soihtukulkueen Joensuussa 6.12.2019 klo 16 alkaen. 

Soihtukulkue on yksi ylioppilaskunnan vanhimmista ja kauneimmista akateemisista perinteistä. 

– Soihtukulkue on opiskelijoiden näköinen juhlatilaisuus, joka kunnioittaa tärkeää juhlapäiväämme. Soihtukulkue on tänäkin vuonna avoin kaikille kaupunkilaisille ja siihen voi liittyä vaikka matkan varrelta, kertoo ISYYn hallituksen varapuheenjohtaja Ella Partanen.

Soihtukulkue lähtee liikkeelle ISYYn kampustoimistolta Haltialta (Yliopistokatu 7) klo 16. Se etenee keskustan läpi sankarihautausmaalle, jossa järjestetään juhlatilaisuus klo 16.30. Haudoilla esiintyy Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy. Lisäksi siellä kuullaan puhe Joensuun yliopiston ylioppilaskunnassa pääsihteerinä toimineelta Jari Mäkiseltä sekä lauletaan Maamme-laulu. 

Ylioppilaskunta järjestää itsenäisyyspäivän soihtukulkueen samana päivänä myös Kuopion kampuksella.

Lisätietoja:

Ella Partanen, hallituksen varapuheenjohtaja ja Joensuun kampuspuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, p. 044 576 8400, ella.partanen@isyy.fi

Lue lisää:

Isyy.fi: Joensuun itsenäisyyspäivän soihtukulkue 6.12.2019
Facebook-tapahtuma: ISYYn itsenäisyyspäivän soihtukulkue Joensuussa