28.08.2014
Nyytin uusien opiskelijoiden kysely
Tule vastaamaan kyselyymme opiskelusi alkutaipaleesta. Kartoitamme kyselyllä uusien opiskelijoiden kokemuksia korkeakoulumaailmasta ja sinne sopeutumisesta. Tämän kyselyn avulla haluamme kuulla, miten sinä olet löytänyt paikkasi opiskelijaelämässä.
Kyselyyn voi vastata nimettömänä ja vastaaminen vie muutaman minuutin. Kysely on käynnissä verkkosivuillamme lokakuun alkuun (5.10.) saakka.
Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvomme Nyyti-kasseja ja muistitikkuja.
Nyytin nettiryhmät alkavat
Nyytin Nettiryhmät antavat mahdollisuuden vertaistukeen. Niissä voi jakaa omia tunteita ja kokemuksia toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Ohjaaja tukee osallistujien jaksamista ja yhdessä ryhmän kanssa pohtii keinoja, joiden avulla helpottaa tilannetta. Tavoitteena on tukea osallistujien hyvinvointia ja lisätä itsetuntemusta.
Syksyn Nettiryhmissä keskustellaan opiskelujen aloittamisesta, sinkkuudesta, yksinäisyydestä ja parisuhteen päättymisestä. Kuka tahansa voi seurata ryhmissä käytäviä keskusteluja. Kirjoittajiksi voivat rekisteröityä kaikki korkeakouluopiskelijat. Ryhmiin voi kirjoittaa milloin vain niiden toiminta-aikana.
Lue lisää:
Nyyti ry: Nettiryhmät
Julkaistu 28.8.2014
Haluaisimme tilastoida kävijätietoja Plausible palvelua ja sen seurantaevästeitä hyödyntäen.