Ajankohtaista

19.02.2020

Hae rahoitusta järjestösi kansainvälisyyden kehittämiseen!

ISYY avaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestöjen ja kerhojen kansainvälisen toiminnan kehityshankeavustuksen! Avustus on tarkoitettu vuonna 2020 toteutettaviin, kotikansainvälistymistä edistäviin tapahtumiin ja projekteihin. Esimerkkeinä hankkeista voisi olla mm. uudenlaiset tavat, jolla saa kansainvälisiä opiskelijoita paremmin mukaan ainejärjestön toimintaan, tai kansainvälisten ja kotimaisten opiskelijoiden ryhmäyttäminen keskenään. Saa olla luova! Avustusta myönnettäessä suositaan koko vuoden pitkäjänteisesti toimintaa kehittäviä hankkeita. 

Hankkeen eduiksi katsotaan kansainvälisyyden edistäminen, kotikansainvälisyyden edistäminen, idean toistettavuus ja kopioitavuus muille järjestöille/kerhoille, pitkäjänteisyys, innovatiivisuus ja luovuus, ympäristöystävällisyys, ja sekä maisterivaiheen että vaihdossa olevien opiskelijoiden huomioiminen. Hanketta suunniteltaessa myös poikkitieteellisyys ja järjestöjen välinen yhteistyö katsotaan eduksi.

Parhaista hakemuksista kaksi saa 500€ avustuksen ja kolme 250€ avustuksen. Mikäli tarpeeksi korkeatasoisia hakemuksia ei tule, ISYY pidättää oikeuden olla jakamatta kaikkia avustuksia.

Avustukset maksetaan huhtikuun 2020 aikana suoraan järjestöille, jotka saavat käyttää rahat parhaalla näkemällään tavalla hankkeen toteutukseen. Mikäli vuoden lopussa avustukseen tarkoitettu summa ei ole käytetty kokonaan, tulee loput avustuksesta tilittää takaisin ISYYlle.

Kansainvälisen toiminnan kehityshankkeen avustuksen saaneiden järjestöt velvoitetaan palauttamaan raportti hankkeesta ISYYlle, jossa arvioidaan mm. hankkeen onnistumista ja saavutuksia. Hankesuunnitelmat ja raportit julkaistaan ISYYn nettisivuilla, jossa ne ovat muiden järjestöjen hyödynnettävissä oman toiminnan kehitysmalleina. 

Hakuaika on 19.2.-15.3.2020 ja kattaa koko vuodelle 2020 toteutettavat hankkeet. Hakemukset tulee jättää sähköisesti hankeavustushakulomakkeella (linkki alla). Lomake aukeaa 19.2. klo 9:00 ja sulkeutuu 15.3. klo 23.59. Hankkeiden avustushakemukset käsitellään 17.3. alkaen ja avustukset maksetaan huhtikuun aikana. 

Hakemukseen tulee liittää hankesuunnitelma, joka sisältää hankkeen talousarvion. Liitteet toimitetaan sähköpostitse kampuskohtaisiin osoitteisiin kv.kuopio[at]isyy.fi (KUOPIO) TAI kv.joensuu[at]isyy.fi (JOENSUU). Sähköposti tulee otsikoida “Kevään 2020 hankeavustuksen liitteet *järjestö* (esim. Kevään 2020 hankeavustuksen liitteet Socius) ja liitetiedostot “KVhanke_liitteet_*järjestö*” (Esim. KVhanke_liitteet_Socius). Liitteet tulee toimittaa hakuajan sisällä, eikä myöhästyneitä hakemuksia käsitellä.

HUOM! ISYYn yleis- ja hankeavustushaku vuoden 2020 syyslukukaudelle on erikseen. Avustamme tällä haulla ainoastaan kansainvälisen toiminnan hankkeita.

Hakulomake: Kansainvälisen toiminnan kehityshankkeen hakulomake

Lisätietoja:

Saara Närä, Kansainvälisten asioiden ja hallinnon koordinaattori, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, kv.kuopio(at)isyy.fi, puh. 044 576 8413