Ajankohtaista

27.10.2015

Hallituksen selonteko jäsenille kesä–syyskuulta

Hallituksen päivittäiseen selontekoon voit tutustua kokonaisuudessaan: Hallituksen päivittäinen selonteko, kesä–syyskuu 2015 (pdf)

KESÄKUU

Hallitus aloitti kesälomansa, mutta töitä riitti silti.
Juho tapasi sidosryhmiä
Tuomas työsti toimintakertomusta ja kannanottoa koulutusleikkauksista
Heikki suunnitteli Savonlinnan SYKETTÄ-palveluja
Sami hoiti ISYY-huppareiden tilaus sekä yhteistyötä LEKA:n ja Puikkarin kanssa
Maria työsti kannanottoa hallitusohjelmaan ja suunnitteli oppimisympäristöseminaaria
Antti kirjoitti kolumnin Karjalaiseen ja työsti KV-asioit
Piia oli Nenapäivä- ja kehykoordinaattoritapaamisessa

HEINÄKUU

Hallitus lomaili ihan kunnolla. Juho ja Tuomas olivat mukana SuomiAreenassa ja Heikki kirjoitti kolumnin Karjalaiseen.

ELOKUU

Hallitus
Hallitus potkaisi syksyn käyntiin vetäytymällä henkilökunnan kanssa Valamon luostariin käymään läpi ja suunnittelemaan syksyn toimintaa. Ympäristö oli kaunista ja viini hyvää.

Juho Pulkka (puheenjohtaja)
Juho osallistui PJ-PS -tapaamiseen sekä Nuoret Duuniin -hankkeen palaveriin.

Tuomas Hiltunen (1. varapuheenjohtaja)
Tuomas osallistui PJ-PS -tapaamiseen sekä Joensuun ja Savonlinnan tuutorileireihin. Lisäksi Tuomas huudatti koulutusblokkia Joukkovoima-mielenosoituksessa.

Heikki Räihä (2. varapuheenjohtaja)
Heikki valmisteli VR-kannanottoa ja osallistui oppimisympäristöseminaariin Savonlinnassa. Lisäksi Heikki osallistui Joensuun ja Savonlinnan tuutorileiriin.

Sami Gabbouj (viestintä ja yritysyhteistyö)
Sami palaveerasi Ilonan ravintolapäällikön kanssa Kaupunkisuunnistuksen jatkojen järjestelyistä. Sami otti Jarnon roolin (ilman partaa tosin) ja veti Kuopion tuutorileirin.

Arshad Haroon (KV-asiat ja KV-tuutorointi)
Arshad jatkoi lomailua.

Heljä Hietala (työelämä ja yritysyhteistyö)
Heljä oli mukana sekä Kuopion että Joensuun ja Savonlinnan tuutorileireillä.

Maria Jauhiainen (koulutuspolitiikka)
Maria kävi Peda-forumilla sekä piti puheenvuoron ja veri työpajoja Savonlinnan oppimisympäristöseminaarissa. Lisäksi Maria osallistui Joensuun ja Savonlinnan tuutorileirille.

Antti Kurronen (KV-asiat ja tuutorointi)
Antti oli mukana Kuopion sekä Joensuun ja Savonlinnan tuutorileireillä.

Piia Tiainen (sosiaalipolitiikka ja kehitysyhteistyö)
Piia palaveerasi YTHS:n terveystyöryhmän ja Nenäpäivän tyyppien kanssa. Piia osallistui myös Kuopion tuutorileirille.

SYYSKUU

Hallitus
Syyskuun ensimmäiset viikot menivät pitkälti tapahtumia järjestellessä sekä esitellessä ISYY:tä fuksiryhmille. Tuskin ehdimme vetää henkeä, kun oli jo aika lähteä ensin Oulun periferiatapaamiseen ja pari viikkoa myöhemmin SYL:n syysseminaariin. Siinä välissä kävimme edustajiston kokouksessa sekä tapaamassa akateemista rehtoria.

Juho Pulkka (puheenjohtaja)
Juho kävi höpöttelemässä kansalle fuksien orientaatiossa, yliopiston avajaisissa ja kampusrysäyksessä. Juho palaveerasi paljon sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä oli mukana RAIlumnien lahjoittamien puiden istutuksessa.

Tuomas Hiltunen (1. varapuheenjohtaja)
Tuomas kävi puhumassa fuksien orientaatiossa, yliopiston avajaisissa ja kampusrysäyksessä. Lisäksi Tuomas kirjoitteli kuntapoliittista ohjelmaa, tapasi sidosryhmiä ja oli järjestämässä Joensuun Järjestöpäiviä.

Heikki Räihä (2. varapuheenjohtaja)
Heikki viihdytti kansaa fuksien orientaatiossa ja yliopiston avajaisissa. Lisäksi Heikki viimeisteli VR-kannanoton ja oli järjestämässä Savonlinnan Järjestöpäiviä.

Sami Gabbouj (viestintä ja yritysyhteistyö)
Sami kaitsi tuutoreita 1. päivänä sekä oli järjestämässä ja juontamassa Kampusrysäystä. Sami tapasi myös Ilonaa ja TERTTA:a tulevan yhteistyön tiimoilta. Lisäksi Sami työsti edarivaalien viestintää ja suunnitteli ensi vuoden tuutorileiriä.

Arshad Haroon (KV-asiat ja KV-tuutorointi)
Arshad opasti ja auttoi uusia KV-opiskelijoita opintojensa alkuun.

Heljä Hietala (työelämä ja yritysyhteistyö)
Heljä tapasi rehtoria, uraohjaajaa ja OLL:n PJ:tä. Lisäksi hän oli mukana järjestämässä Joensuun Järjestöpäiviä

Maria Jauhiainen (koulutuspolitiikka)
Maria kävi esittäytymässä fukseille 1. päivänä ja juonsi Kampusrysäyksen. Maria on myös tavannut sidosryhmiä ja osallistunut Joensuun Järjestöpäivien järjestämiseen. Lisäksi Maria osallistui panelistina Oppiminen tulostavoitteiden puristuksessa -paneeliin.

Antti Kurronen (KV-asiat ja tuutorointi)
Antti esitteli ISYY:tä fukseille 1. päivänä ja oli järjestämässä Kampusrysäystä. Antti suunnitteli Hyvinvointi-viikkoa ja kävi lisäksi Praxiksen kokouksessa.

Piia Tiainen (sosiaalipolitiikka ja kehitysyhteistyö)
Piia oli pitämässä ISYY:n ständiä Järjestötorilla 1. viikolla. Piia edusti ISYY:tä Savilahden liikenneinfran kehittämispalaverissa ja Kuopion kaupungin Lähidemokratia-työpajassa. Lisäksi Piia palaveerasi YTHS:n terveystyöryhmän kanssa ja oli mukana järjestämässä Kuopion Järjestöpäiviä.