Ajankohtaista

03.10.2013

Hallituksen selonteko jäsenistölle – syyskuu

Syyskuussa hallitus on suunnitellut vuoden 2014 toimintasuunnitelmaa, osallistunut yliopiston avajaisiin, rysäyttänyt lukuvuoden käyntiin Kampusrysäyksissä ja osallistunut edustajiston kokoukseen Tuusniemellä.

Hallituksen päivittäiseen selontekoon syyskuulta voit tutustua kokonaisuudessaan: Hallituksen päivittäinen selonteko, syyskuu

 

Tiivistelmä

Marjo Turunen (hallituksen puheenjohtaja)
Marjo on pitänyt puheen yliopiston avajaisissa Savonlinnan kampuksella ja kampusrysäyksessä, tehnyt töitä Kuopiossa ja osallistunut periferiaylioppilaskuntien tapaamiseen Oulussa.

Topias Tamminen (1. varapuheenjohtaja ja ympäristö)
Topias on pitänyt puheen yliopiston avajaisissa Joensuussa ja osallistunut Joensuun kampusrysäykseen sekä kaupunkisuunnistukseen. Lisäksi hän on ollut SYL:n työelämäsektorin tapaamisessa Helsingissä ja Reilun Kaupan edistämishankkeen työryhmän palaverissa.

Olli-Pekka Sartanen (2. varapuheenjohtaja ja liikunta)
Olli-Pekka on pitänyt puheen yliopiston avajaisissa Kuopiossa, osallistunut Kuopion kampusrysäykseen ja kaupunkisuunnistukseen sekä vieraillut Kuopion järjestöjaoston kanssa Tahkolla.

Toivo Haimi (edunvalvonta: sosiaalipolitiikka)
Toivo on käynyt SYL:n Toimeentuloworkshopissa Helsingissä, haastatellut UEF:n hallitukseen hakeneita ja osallistunut Kuopion kampuksen tuutoreiden puolivälitapaaminen.

Noora Kettunen (edunvalvonta: vapaa-aika ja kehitysyhteistyö)
Noora on osallistunut ISYY:n vapaa-ajan sektorin tapaamiseen, OLL:n sektoritapaamiseen Jyväskylässä sekä ISYY:n ja POKA:n projektisihteerin tapaamiseen.

Satu Koikkalainen (edunvalvonta: koulutuspolitiikka)
Satu on suunnitellut toimintasuunnitelmaa edunvalvontasektorin kanssa, osallistunut UEF:n hallituksen hallopedvalmistelutiimin kokoukseen ja haastatellut UEF:n hallitukseen hakeneita Kuopiossa.

Paula Martikainen (edunvalvonta: viestintä ja tuutorointi)
Paula on esitellyt toimistoa ja ylioppilaskuntaa uusille opiskelijoille Savonlinnassa, kirjoittanut ainejärjestökilpailukutsun ja edustajiston kokouksen muistion sekä osallistunut tuutoroinnin kampustyöryhmän kokoukseen.

Annakaisa Tirronen (edunvalvonta: kansainväliset asiat)
Annakaisa on osallistunut ESN KISAn yleiskokoukseen ja kv-sektorin palaveriin Kuopiossa. Annakaisa on myös osallistunut International Food Festival –tapahtumaan.