Ajankohtaista

02.06.2017

Haluatko tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä nuorten parissa?

Etsimme innokkaita kouluvierailijoita toteuttamaan Nuorten Eurooppa -projektin EU-infopäiviä yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin ympäri Suomea. Projekti on Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston hanke, jonka käytännön järjestelyistä vastaa Eurooppalainen Suomi ry yhteistyössä Eurooppanuoret ry:n ja EYP-Finland ry:n kanssa. EU-infopäivän avulla kannustetaan nuoria keskustelemaan sekä ottamaan kantaa ajankohtaisiin EU-asioihin. Infopäivän aikana tutustutaan Euroopan parlamentin toimintaan niin esitelmän kuin toiminnallisen parlamenttisimulaation avulla, jonka aikana nuoret pääsevät hyppäämään meppien saappaisiin ja tekemään päätöksiä ajankohtaisista EU-asioista.

EU-koululähettilään tehtävänä on toimia päivän ohjaajana sekä puheenjohtajana simulaatiossa. Kouluvierailut toteutetaan arkipäivisin kouluaikaan ja ne ovat kestoltaan joko yhden tai kahden oppitunnin mittaisia (75–90 min). Vierailuista maksetaan 50 € palkkio/vierailu sekä matkakorvaukset julkisten kulkuvälineiden mukaan (matka-ajasta ei makseta korvausta). Kouluvierailut toteutetaan kunkin EU-koululähettilään omalla lähialueella. Yhdelle EU-koululähettiläälle tulevien vierailujen määrä on noin 1–3 vierailua/lukukausi (enemmänkin vierailuja voi olla mahdollista tehdä!).

Koululähettiläänä toimiminen edellyttää osallistumista kouluvierailukoulutukseen, joita järjestetään elokuussa 4.8. Helsingissä. Koulutus alkaa klo 10 ja päättyy klo 16 mennessä. Päivän aikana EU-koululähettiläät saavat käyttöönsä valmiit materiaalit, joiden pohjalta EU-infopäivät toteutetaan. Koulutuspäivästä ei makseta palkkiota, mutta osallistujille matkakulut korvataan.

Odotamme kouluvierailijoilta kiinnostusta EU-asioihin sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ruotsin kielen taito sekä aikaisempi kokemus nuorten ryhmien ohjaamisesta katsotaan eduksi. Työ sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille. Toivomme hakemuksia ympäri Suomea.

Kouluvierailut toteutetaan ajalla 1.5.–22.12.2017, koulujen kesälomakuukaudet pois lukien. Kouluvierailut ovat kouluille maksuttomia. EU-lähettiläät saavat tiedon tulleista vierailupyynnöistä noin pari viikkoa ennen pyydettyä ajankohtaa.

Kiinnostuitko? Lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluettelon kera pdf-muodossa 1.8.2017 mennessä, sähköpostitse Eurooppalaisen Suomen hankekoordinaattori Stefano De Lucalle, osoitteeseen stefano.deluca@eurooppalainensuomi.fi. Viestin otsikkokenttään kirjoitetaan tunnus ”EU-koululähettiläs”.