Ajankohtaista

15.01.2016

ISYY hakee edustajaa SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan uudelleenorganisointi-projektin työryhmään

SYL:n liittokokous 2015 hyväksyi projektin ”SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan uudelleenorganisointi” vuodelle 2016. Projektin tavoitteena on määritellä SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan tulevaisuuden suuntalinjat niin, että vuoden 2016 jälkeen kehitysyhteistyötä voidaan jatkaa määriteltyjen suuntalinjojen perusteella laadukkaasti ja kestävästi.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) hakee kehitysyhteistyön edustajaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kehitysyhteistyötoiminnan uudelleenorganisointi-projektin työryhmään. Projektin toteuttamista varten perustetaan työryhmä, johon kuulu sekä keskustoimiston, ylioppilaskuntien, asiantuntevien SYL-alumnien ja mahdollisesti myös muiden sidosryhmien edustajia. Työryhmään kuuluu edustava otos ylioppilaskunnista ja sen tarkka koko, mukaan lukien ylioppilaskuntien edustajien määrä, määritellään hallituksen toimesta vuoden 2016 alussa.

Edustajan tehtävä on vapaaehtoinen ja hänen odotetaan osallistuvan aktiivisesti työryhmän kokouksiin. Tapaamisia on säännöllisesti ympäri vuoden ja tapaamisten ulkopuolella työskennellään sähköisesti. Työryhmätyöskentely tulee vaatimaan eniten aikaa helmi-toukokuussa ja elo-syyskuussa 2016. Työryhmään ehdoteltavilta henkilöiltä toivomme sitoutumista, valmiutta työskennellä sekä työryhmässä että sen ulkopuolella, kehitysyhteistyöasioiden tuntemusta ja/tai taitoa ideoida uusia ratkaisuja jo olemassa olevien mallien ulkopuolelta.

Kiinnostuneita henkilöitä pyydämme lähettämään motivaatiokirjeen sekä ansioluettelon sähköpostitse otsikolla ”Development cooperation representative” osoitteeseen isaac.adaam@isyy.fi perjantaihin 29.01.2016 klo 12 mennessä.

Lisätietoja:

Isaac Adaam
isaac.adaam@isyy.fi
044 5768402
ISYY:n hallituksen Kehitysyhteistyövastaava 2016

Piia Tiainen,
piia.tiainen@isyy.fi
ISYY:n hallituksen Kehitysyhteistyövastaava 2015