15.03.2013
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kyselyssä pääset kertomaan, millaisen ympäristön haluat yliopistoosi saavuttaaksesi parhaat oppimis- ja tutkimustulokset. Mitkä ovat tilojen tärkeimmät ominaisuudet ja nykytila?
Jokaiseen yliopistoon arvotaan vastaajien kesken yksi iPad mini, eli yhteensä 10 iPad miniä. Kyselyn vastausaika päättyy perjantaina 22.3.2013 klo 24.00. Kyselyyn aktiivisimmin vastanneen yliopiston ylioppilaskunta palkitaan kampusjopoilla.
Vastaa kyselyyn:
Tavoitteena yli 10 000 vastaajaa
Vuonna 2011 kyselyyn saatiin 8 188 vastausta. Nyt kyselyä on lyhennetty ja terävöitetty ja sen toivotaan saavan yli 10 000 vastaajaa. Tavoitteena on siis kansainvälisestikin merkittävä tutkimus yliopistorakennusten ja kampusten kehittämisestä.
Tänä vuonna kyselyssä on erityisesti tutkijoille suunnattu osuus, jonka avulla halutaan ymmärtää, millainen tutkimusympäristö tukee uusien ajatusten ja ideoiden syntymistä sekä auttaa tutkijaa saavuttamaan tavoitteensa.
Vastaa ja vaikuta, yhdessä voimme tehdä Suomeen maailman parhaimmat kampukset!
Julkaistu 15.3.2013