Ajankohtaista

11.04.2016

Kannanotto: Sivistyksen liekki hiipuu Itä-Suomessa

ISYY on pettynyt UEF:n hallituksen ratkaisuun lakkauttaa Savonlinnan kampus. ISYY:n usko UEF:iin sivistysinstituutiona on murentumassa. Sivistyksen periaatteisiin kuuluu tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen varjeleminen, niiden laadun ja monipuolisuuden säilyttäminen sekä yhteiskuntavastuun kantaminen. Päätöksellään UEF osoittaa ettei se ole halukas kantamaan näitä piirteitä toimintansa keskiössä.

ISYY:n mielestä opettajankoulutuksen keskittäminen yhdelle kampukselle Joensuuhun ei paranna koulutuksen vetovoimaa ja tutkimuksen laatua, pikemminkin päinvastoin. Koulutuksen osalta laatua ei voida turvata massakursseilla. Kuinka UEF aikoo huomioida ja turvata yksittäisen opiskelijan tarpeet siirtymävaiheen aikana?

“UEF perustelee opettajankoulutuksen keskittämistä Joensuuhun ajantasaisilla tiedoilla Savonlinnan kampukseen liittyen. Päätös osoittaa, että UEF on kuitenkin unohtanut tutkimuksen ja korkeakoulutuksen laadun merkityksen opiskelijoille ja yhteiskunnalle.”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Juho Ikonen.

ISYY kyseenalaistaa näkemyksen, jonka mukaan Savonlinnan kampuksen koulutukset mahtuisivat nykyisessä laajuudessaan Joensuun kampuksen nykyisiin tiloihin. Joensuun kaupunki ja kampus eivät ole tällä hetkellä valmiita vastaanottamaan merkittävää opiskelijamäärän lisäystä. Tämä on uhka kaikkien opiskelijoiden hyvinvoinnille ja kouluttautumiselle Joensuussa, kun merkittävä ahdinko muun muassa opetustilojen ja opiskelija-asuntojen suhteen syventyy entisestään.

Lisätietoja:

Juho Ikonen
Hallituksen puheenjohtaja
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)
044-5768400
puheenjohtaja@isyy.fi

Anna-Kristiina Mikkonen
Pääsihteeri
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
044 576 8417
paasihteeri@isyy.fi

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 13 000 opiskelijan etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiä. ISYY toimii Itä-Suomen yliopiston kolmella kampuksella Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.