Ajankohtaista

31.10.2018

Lukuvuoden aloitustapahtuma sai palautteissa sekä ruusuja että risuja

Kampusrysäyksiä ja kaupunkisuunnistuksia koskevassa palautteessa annettiin kiitosta varsinkin tapahtumien järjestelyistä ja ohjelmasta. Kaupunkisuunnistusten pitkät jonot puolestaan harmistuttivat.  

UEFin ja ISYYn lukuvuoden aloitustapahtuma Kampusrysäys ja siihen liittyvä ISYYn organisoima kaupunkisuunnistus järjestettiin Joensuun ja Kuopion kampuksilla 6.9.2018 jo seitsemättä kertaa. Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen tapahtuma on tärkeä osa uusien opiskelijoiden orientoitumista yliopistoyhteisöön ja -opintoihin.

Tänä vuonna Kampusrysäysten ohjelmassa oli neljä eri lajia sisältävät kampusmittelöt sekä paljon oheistoimintaa, kuten järjestötori, musiikkia, pomppulinna ja sumopainipuvut. Kaupunkisuunnistuksissa uudet (ja Joensuussa myös jatkavat) opiskelijat kiersivät ryhmissä kaupungilla sijaitsevia rasteja läpi ja suorittivat niillä annettuja tehtäviä.

Yliopisto ja ylioppilaskunta keräsivät syys–lokakuun aikana palautetta Kampusrysäykseen ja kaupunkisuunnistukseen osallistuneilta sähköisen lomakkeen kautta suomeksi ja englanniksi. Palautetta oli mahdollista antaa anonyymisti tai jättää lomakkeella myös sähköpostiosoitteensa yhteydenottoa varten. Palautelomake sisälsi kysymyksiä, joissa vastaajien piti antaa tietylle asialle (esim. Kampusrysäyksen musiikki) arvosana asteikolla 1–5 (1 = erittäin huono, 5 = erinomainen) sekä myös avoimia kysymyksiä.

Palautetta annettiin määräaikaan eli 8.10.2018 mennessä molempien kampusten tapahtumista: Kuopion kyselyyn tuli yli kaksinkertainen määrä vastauksia verrattuna Joensuun kyselyyn. Palautetta annettiin sekä suomeksi että englanniksi.

Pääsääntöisesti molempien kampusten tapahtumia koskeva palaute oli positiivista. Kampusrysäysten osalta kiitosta sai erityisesti tapahtuman ohjelma eli kampuskisat, musiikki, järjestötori sekä muut aktiviteetit. Molemmilla kampuksilla valtaosa vastaajista antoi Kampusrysäysten ohjelman eri osiolle arvosanaksi 3 tai enemmän. Toisaalta palautteissa nousi esiin, etteivät Kampusrysäykset tavoittaneet kaikkia opiskelijoita toivotulla tavalla. Tästä johtuen tieto kaikesta tarjolla olevasta ohjelmasta ja oheistoiminnasta oli myös jäänyt vastaajilta huomaamatta.

Kaupunkisuunnistuksen jonot ja rastien tehtävät saivat palautetta erityisesti Kuopiossa

Kaupunkisuunnistuksesta saatu palaute oli kaksijakoista; osa vastaajista piti tapahtumaa erittäin onnistuneena ja hyvänä, osa taas näki siinä parannettavaa. Tapahtuman järjestelyille annettiin pääosin hyvä arvosana (3 tai enemmän). Avoimissa vastauksissa sitä kehuttiin muun muassa kivaksi, mukavaksi, hauskaksi ja ryhmäytymistä edistäväksi tapahtumaksi.

Avoimissa vastauksissa kritisoitiin eniten pitkiä jonoja kaupunkisuunnistuksen rasteille tai iltabileisiin. Kuopion tapahtumaa koskevissa palautteissa  toivottiin myös, että kaupunkisuunnistukseen lähtö olisi organisoitu paremmin.

Noin 18 prosenttia vastaajista antoi Kuopion kaupunkisuunnistuksen rasteille negatiivista palautetta (arvosana 1 tai 2). Avovastauksissa tämä ilmeni esimerkiksi palautteina siitä, että joidenkin rastien tehtävät koettiin mauttomiksi tai kiusallisiksi. Vastauksissa toivottiin myös, että opiskelijat, jotka eivät halua käyttää alkoholia, huomioitaisiin tapahtumassa paremmin.

ISYY ja yliopisto kehittävät tapahtumia palautteen perusteella

ISYY ja UEF kiittävät kaikkia palautekyselyyn vastanneita. Palautteet tullaan ottamaan huomioon ensi syksyn Kampusrysäysten ja kaupunkisuunnistusten suunnittelussa. Palautteessa esiin nousseisiin kehittämiskohteisiin, kuten kaupunkisuunnistuksen lähdön sujuvoittamiseen ja jonotusaikojen vähentämiseen, pyritään myös löytämään toimiva ratkaisu.

ISYY on erittäin pahoillaan siitä, että kaupunkisuunnistuksen rasteilla Kuopiossa on esiintynyt epäasiallista käytöstä ja pyydämme anteeksi tämän aiheuttamaa mielipahaa tapahtumaan osallistuneilta. ISYYn tapahtumien tulee noudattaa yhdenvertaisuutta korostavia arvoja. Tähän on pyritty vaikuttamaan ohjeistamalla tarkasti kaupunkisuunnistuksen käytännön toteuttajia rastien järjestämiseen liittyvistä käytännöistä sekä hyvistä toimintatavoista. Lisäksi rasteja on valvottu pistokäyntien avulla tapahtuman aikana. Tapahtuman yhteydessä esiintyy kuitenkin myös varjorasteja, jotka eivät virallisesti ole osa kaupunkisuunnistusta ja joiden sisältöön meillä ei ole ollut mahdollista toistaiseksi vaikuttaa.

ISYY ja UEFin opintopalvelut ovat tänä syksynä järjestäneet Kampusrysäyksistä ja kaupunkisuunnistuksista saadun palautteen perusteella yhteispalaverin Kuopiossa. Palaverissa on käyty läpi annettua palautetta järjestelyistä vastanneiden toimijoiden kanssa sekä suunniteltu muutoksia käytäntöihin esiin nousseiden toiveiden perusteella. Jatkossa rastien pitäjille annettavaa ohjeistusta tullaan Kuopiossa tarkentamaan ja suunnitteluvaiheen yhteistyötä tiivistämään vielä entisestään, jotta voidaan varmistaa tapahtuman turvallisuus. Tämä koskee myös varjorasteja. Tavoitteena on järjestää hauska tapahtuma, jossa kaikki tuntevat olonsa tervetulleeksi.

Lisäksi Kampusrysäyksiin ja kaupunkisuunnistuksiin sekä muihin isompiin tapahtumiin tullaan jatkossa nimittämään yhdenvertaisuustarkkailijat. Kaupunkisuunnistuksessa tarkkailijat kierävät rasteja ja voivat tarvittaessa puuttua mahdollisiin epäasiallisiin käytäntöihin.

Mikäli osallistuit Kampusrysäykseen tai kaupunkisuunnistukseen ja koet, että haluat vielä antaa palautetta tapahtumista, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaan Juuso Sikiöön.

Lisätietoja:

Juuso Sikiö, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, p. 044 576 8427, puheenjohtaja@isyy.fi