Ajankohtaista

26.01.2016

Opintopisteiden haku vuoden 2015 luottamustoimista auki 26.1.-28.2.

Opintopisteiden hakeminen luottamustoimista vuodelta 2015:

Itä-Suomen yliopiston akateemisen rehtorin päätöksen (Dnro 2459/12.00.01/2010) mukaan UEF:n opiskelijalle voidaan myöntää osallistumisesta ainejärjestötyöskentelyyn 1-2 ja osallistumisesta hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn 1-3 opintopistettä.

Osallistuminen ainejärjestötyöskentelyyn

Ainejärjestötyöskentelystä voi hakea 1-2 opintopistettä. Opintopisteiden hakemisen ehtona on vähintään yhden toimikauden kestänyt luottamustoimi ISYY:n alaisessa ainejärjestössä, osallistuminen ylioppilaskunnan järjestämään koulutukseen ja luottamustehtävien moitteeton hoitaminen. Opintopisteitä voi hakea täyttämällä ”Opintopisteiden hakeminen ainejärjestötoiminnasta” lomakkeen sekä vähintään 2 sivun laajuisen oppimispäiväkirjan ja palauttamalla ne moodleen (kurssinumero 1131008). Perustellusta syystä ylioppilaskunnan järjestämän koulutuksen voi korvata vastaamalla korvaaviin tehtäviin, joka julkaistaan koulutuksen pitämisen jälkeen. Vuonna 2016 järjestökoulutus pidetään 2–3.2.2016.

Osallistuminen työryhmä- ja hallintotyöskentelyyn

Työryhmä- ja hallintotyöskentelystä voi hakea 1-3 opintopistettä. Opintopisteitä voi hakea täyttämällä ”Opintopisteiden hakeminen osallistumisesta hallinto- ja työryhmätyöskentelyyn” lomakkeen sekä toimittamalla vähintään 2 sivun laajuisen oppimispäiväkirjan moodleen (kurssinumero 1131006).

Ehtoja ja tarkennuksia

Opintopisteiden hakemiseksi tulee luottamustoimen kestää yhtäjaksoisesti vähintään vuoden. Opintopisteitä ei pääsääntöisesti voi hakea takautuvasti eikä ilman perusteltua syytä muistakuin vuonna 2015 hoidetuista luottamustoimista (esim. opiskelijavaihto). Opintopisteitä voi hakea samantasoisesta luottamustehtävästä ainoastaan kerran ja luottamustoimista voi saada yhteensä enintään 5 opintopistettä. ISYY:n edustajistotyöskentelystä opintopisteitä voi hakea, mikäli edustajistokauden loppuessa varaedustaja on noussut varsinaiseksi edustajaksi ja osallistunut aktiivisesti edustajistotyöskentelyyn. Mikäli luottamustoimi yliopiston hallintoelimessä on jäänyt vajaaksi, voi opiskelija kuitenkin saada yhden opintopisteen vähintään vuoden kestäneestä kaudesta pl. yliopistokolleegio.

Opintopisteiden hakeminen

Opintopisteiden myöntämisen perusteet on kirjattu akateemisen rehtorin päätökseen, joka löytyy yliopiston intrasta ”Säädökset, säännöt ja ohjeet” osiosta sekä liitteenä moodlekurssien alueelta. Opintopisteiden hakemiseksi on opiskelijan toimitettava kaikki pyydetyt asiakirjat sunnuntaihin 28.2. klo 23.59 mennessä moodlealustalle. HUOM! Ainejärjestötyöskentelylle (1131008) ja hallinto- ja työryhmätyöskentelylle (1131006) on kummallekin omat moodlen kurssinumerot.

Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei huomioida.

Ylioppilaskunnan tarkistettua kaikki asiakirjat ylioppilaskunta päättää opintopisteiden puoltamisesta tai puoltamatta jättämisestä ja toimittaa kaikki opintopistehakemukset kootusti tiedekuntien hallintopalveluihin sekä yliopiston kirjaamoon.

Lisätietoja

Edunvalvontasihteeri Jukka Ruokanen, soko(at)isyy.fi, 050 535 3376 (Joensuu ja Savonlinna)

Edunvalvontasihteeri Piia Tiainen, koso(at)isyy.fi, 044 576 8414 (Kuopio)