Ajankohtaista

04.08.2014

SYL vaatii ratkaisuja opiskelijoiden vaikeaan asumistilanteeseen

Kannanotto. Julkaistu: 16.07.2014 klo 12:25 – Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry

SYL vaatii ratkaisuja opiskelijoiden vaikeaan asumistilanteeseen

Kannanotto 16.7.2014
Vapaa julkaistavaksi

Porissa järjestettävän SuomiAreenan kantavana teemana on tänä vuonna asuminen ja ympäristö. SYL haluaa SuomiAreenassa kiinnittää huomion opiskelijan asumistilanteen lukuisiin ongelmakohtiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore Opiskelijatutkimus 2014 osoittaa, että asumisen kustannukset muodostavat jo lähes puolet opiskelijan menoista. Mediaanivuokra opiskelijalla on tutkimuksen mukaan 400 euroa kuukaudessa. Opintotuen asumislisää on nostettu viimeksi vuonna 2005. Tämän jälkeen yleinen vuokrataso on noussut yli 20 prosentilla.

“Ei tarvita kummoista päättelyä huomatakseen, että opiskelijan asumisen tuki on jäänyt auttamattomasti jälkeen nousevista vuokrakuluista. Tämä näkyy ja tuntuu suoraan opiskelijan arjessa. Varsinkaan isoissa kaupungeissa on turha kuvitella asumistuen riittävän lähellekään tuen tarkoittamaa 80 prosentin osuutta vuokrakuluista. Valtioneuvostolla on loistava mahdollisuus tarkistaa tuen tasoa, kun asumistukijärjestelmää uudistetaan ensi talvena”, sanoo SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen.

Kesäisin opiskelijoiden toimeentulo kiristyy entisestään, kun opintorahan lisäksi myös opintotuen asumislisä katkeaa. Vaihtelevien kesäopiskelumahdollisuuksien ja heikon työllisyystilanteen vuoksi opiskelija jää helposti tyhjän päälle kesäkuukausiksi. SYL vaatiikin opintotuen asumislisän ympärivuotistamista.

“Se tuskin tulee uutisena kenellekään, ettei opiskelijan asunnontarve poistu kesän ajaksi. Muina vuodenaikoina myönnettävää tukea vuokrakuluihin ei kuitenkaan kesällä tipu, eikä siirtyminen yleisen asumistuen piiriin ole mahdollista. Asumisen tukeminen ympärivuotisesti olisi tärkeä parannus opiskelijan niukkaan toimeentuloon”, muistuttaa SYL:n hallituksen jäsen Marko Rosenholm.

Opiskelijan ja laajemminkin pienituloisten asemaa SYL vaatii parannettavaksi myös vuokra-asuntotuotantoa tukemalla. Asuntopula ja kohtuuttomuutta hipova vuokrataso erityisesti pääkaupunkiseudulla iskee varsinkin ulkomailta Suomeen muuttavia opiskelijoita vasten kasvoja. Asunnottomuusjaksot eivät ole tavattomia opintonsa aloittaville uuteen kaupunkiin muuttaville opiskelijoille. On välttämätöntä, että uusia opiskelija-asuntokohteita rakennetaan ja vanhojen kunnosta pidetään huolta. Opiskelijoista kolmannes asuu opiskelija-asunnossa. Valtion ja kuntien on tuettava uusien opiskelija-asuntokohteiden rakentamista, eikä yksikään opiskelija saa enää jäädä ilman kotia.

Lisätietoja:

SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen, p. 044 906 5007
SYL:n hallituksen jäsen Marko Rosenholm, p. 044 906 5004
etunimi.sukunimi@syl.fi

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 135 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa.

SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. SYL:n ydinosaamisalueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja kansainväliset asiat. Lisäksi SYL:ssä paneudutaan työelämään, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyviin kysymyksiin.

Alkuperäinen kannanotto julkaistu SYL:n sivuilla 16.7.2014.

Julkaistu 4.8.2014