Ajankohtaista

19.11.2014

SYL:n liittokokous kokoontuu pe–la 21.–22.11. Espoon Korpilammelle

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)

Tiedote 18.11.2014
Vapaa julkaistavaksi

Kaikkia Suomen noin 135 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kaksipäiväinen liittokokous järjestetään Espoon Korpilammella pe–la 21.–22. marraskuuta. Kokous valitsee SYL:lle uuden puheenjohtajan ja kuusi muuta hallituksen jäsentä ensi vuodelle sekä linjaa ensi vuoden tavoitteista ja toiminnasta.

Kokous alkaa perjantaina kello 10.00. Lauantaina kokous jatkuu klo 9.30, ja tuolloin klo 11.00 saapuu paikalle perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitämään liittokokouspuheen. Lauantai-iltapäivällä, arviolta klo 16–17, liittokokous huipentuu hallitus- ja puheenjohtajavaalien tuloksiin.

Liittokokouksessa ovat edustettuina kaikki 15 ylioppilaskuntaa, ja kokous käyttää SYL:n ylintä päätösvaltaa. Yhteensä ylioppilaskunnat nimeävät 142 varsinaista liittokokousedustajaa, ja kaikkiaan kokouksessa on läsnä noin 300 henkilöä.

Puheenjohtajapaikkaa tavoittelee kaksi ehdokasta ja he ovat Jari Järvenpää Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta (Tamy) ja Jussi Nieminen Turun yliopiston ylioppilaskunnasta (TYY).

Lisäksi kuutta muuta hallituspaikkaa tavoittelee kahdeksan ehdokasta. Ylioppilaskuntien asettamia ehdokkaita ovat: Janne Hälinen (Lapin yliopiston ylioppilaskunta LYY), Raine Katajamäki (Åbo Akademis Studentkår ÅAS), Toivo Laitinen (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY), Lauri Lehtoruusu (Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY), Paula Martikainen (Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY), Iiris Niinikoski (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY), Ville Siikaluoma (Oulun yliopiston ylioppilaskunta OYY) ja Silja Silvasti (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY). Ehdokkaita voi asettaa aina liittokokouksessa tapahtuvaan henkilövalintaan asti.

Kokouksen asialistalla on sääntömääräisesti ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi liittokokous keskustellee opiskelijaliikkeen tavoitteista 2015 kevään eduskuntavaaleihin.

Tiedotusvälineet ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan opiskelijapolitiikan vuosittaista huipentumaa kokouksen molempina päivinä. Henkilövalinnoista päätetään lauantaina iltapäivällä, ja niistä tiedotetaan medialle mahdollisimman pian henkilövaalin ratkettua.

Haastatteluita annetaan mieluiten lounastauoilla (pe klo 12.30–14 ja la klo 12–13) ja liittokokouksen päätyttyä. Haastatteluihin liittyvissä tiedusteluissa ja pyynnöissä voi ottaa yhteyttä SYL:n tiedottajaan (riitta.kappi@syl.fi, p. 041 515 2228).

SYL:n liittokokousta voi seurata suorana verkkolähetyksenä osoitteessa http://new.livestream.com/ muunne/SYL. Lisäksi liittokokouksen kulusta päivitetään tuoreimmat käänteet SYL:n Facebook-sivulle ja Twitteriin. Aihetunnuksena sosiaalisessa mediassa on #SYLliittari.

Lisätietoja:

pääsihteeri Juha Töyrylä, p. 041 515 2229
puheenjohtaja Piia Kuosmanen, p. 044 906 5007

Liittokokouksen aikana parhaiten tavoitettavissa on tiedottaja Riitta Käppi, p. 041 515 2228

s-postiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@syl.fi

Liittokokousmateriaalit löytyvät osoitteesta: http://www.syl.fi/materiaalit/ liittokokous/

Verkkomateriaaleista löytyy myös tarkempi ohjelma-aikataulu.

Kokouspaikka: Hotelli Korpilampi, Espoo, kartat: http://www.korpilampi.fi/fi/ yhteystiedot/

Alkuperäinen tiedote (julkaistu SYL:n sivuilla 18.11.2014)