Ajankohtaista

27.04.2016

Tee esitys Vuoden opettaja -palkinnon saajaksi!

Ennen kesälaitumille säntäämistä on hyvä hetki pohdiskella taakse jäänyttä talvea. Onnistuiko joku tietty kansan kynttilä syttymään sinussakin oppimisen riemun ja kylvämään päähäsi ajattelun siemeniä? Jos näin pääsi käymään, sopisi siitä esittää kiitokset myös syylliselle.

Itä-Suomen yliopiston rehtorit palkitsevat kerran vuodessa lukuvuoden avajaisissa opetustyössä ansioituneita Itä-Suomen yliopiston opettajia. Vuoden opettaja -palkinto myönnetään yhdelle opettajalle Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Esitykset palkinnon saajiksi tekee ylioppilaskunta.

ISYY hakee esityksiä siitä, kenelle Vuoden opettaja -palkinto tulisi myöntää. Esityksen voi tehdä kuka tahansa yliopistoyhteisön jäsen, kuten luonnollinen henkilö tai yhteisö kuten esimerkiksi ainejärjestö. Perusteltu esitys Vuoden opettaja -palkinnon saajaksi tehdään oheisella nettilomakkeella (http://goo.gl/forms/OGf9l7uutp). Vuoden opettajaa voi esittää sunnuntaihin 8. toukokuuta asti. Tämän jälkeen ylioppilaskunta käsittelee esitykset ja lähettää niistä 1–3 parasta rehtoreille lopullista valintaa varten.

Vuoden opettajalta toivotaan seuraavia ominaisuuksia:

– Hän kehittää ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti pedagogisia taitojaan
– Hän hyödyntää opetuksessaan monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä
– Hän on yliopistossa opiskelijaa varten
– Hän on osaava ohjaaja
– Hänen opetuksensa johtaa laadukkaaseen oppimiseen
– Hän on helposti lähestyttävä ja kannustava
– Hän kerää opiskelijapalautetta ja antaa opiskelijoille vastineen palautteesta

Lisätietoja:

Edunvalvontasihteeri Jukka Ruokanen (Joensuu-Savonlinna) soko@isyy.fi, 050 535 3376
Edunvalvontasihteeri Piia Tiainen (Kuopio) koso@isyy.fi, 044 576 8414