22.06.2015
Toukokuussa ISYY:n hallitus on tavannut akateemista rehtoria ja vieraillut yhteistyökumppanimme Olvin panimolla Iisalmessa sekä vetänyt kevättä pakettiin. Kesällä hallitus keskittyy raportoimaan kevään toimintaa ja suunnittelemaan syksyn projekteja.
Hallituksen päivittäiseen selontekoon voit tutustua kokonaisuudessaan: Hallituksen päivittäinen selonteko, toukokuu 2015 (pdf)
Juho Pulkka (puheenjohtaja)
Juho on käynyt Savilahti-projektin työpajassa sekä kuuntelemassa UEF:n johdon katselmusta. Juho oli mukana järjestämässä Opiskelijavaikuttajatapaamista Kuopiossa. Lisäksi Juho kävi SYL:n PJ-PS –tapaamisessa.
Tuomas Hiltunen (1. varapuheenjohtaja)
Tuomas on kouluttanut KV-maisterituutoreita ja ollut järjestämässä Reilun Kaupan banaanitempausta Carelialla. Tuomas kävi SYL:n PJ-PS –tapaamisessa ja oli päivystämässä Smolnan ulkopuolella hallitusohjelmaneuvotteluiden aikana. Lisäksi Tuomas on tavannut sidosryhmiä.
Heikki Räihä (2. varapuheenjohtaja)
Heikki on ollut mukana Savonlinnan kampuksen koulutuksen kehittämispalaverissa sekä Opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) liikuntatuutori- ja sektoritapaamisissa. Lisäksi Heikki kävi SYL:n PJ-PS –tapaamisessa ja tapasi sidosryhmiä.
Sami Gabbouj (viestintä ja yritysyhteistyö)
Sami on käynnistellyt yhteistyötä Tahkon kanssa ja kehittänyt Puikkari-yhteistyötä. Sami on analysoinut Matiaksen kanssa viestintäkyselyn vastauksia ja laatinut viestinnän kehittämissuunnitelmaa niiden pohjalta. Lisäksi Sami kävi Savilahti-projektin työpajassa ja oli järjestämässä No More Stress –pääsykoetapahtumaa kampuksella.
Arshad Haroon (KV-asiat ja KV-tuutorointi)
Arshad on tuutoroinut uusia vaihto-opiskelijoita ja jatkanut International Advisory Boardin toiminnan kehittämistä.
Heljä Hietala (työelämä ja yritysyhteistyö)
Heljä on käynnistellyt yhteistyötä Tahkon kanssa ja alkanut kilpailuttaa ISYY:n baarisopimuksia Joensuussa. Heljä on myös ollut mukana kehittämässä Opiskelijatöihin-alustaa. Lisäksi Heljä on tavannut sidosryhmiä.
Maria Jauhiainen (koulutuspolitiikka)
Maria järjesti halloped-tapaamisen ja oli mukana Reilun Kaupan banaanitempauksessa Joensuussa. Lisäksi Maria on tavannut Popsia ja Poikkeusta pedagogisen harjoittelun uudistamisen tiimoilta. Maria on myös purkanut Hymy- ja valitusviikkojen palautetta sekä suunnitellut kannanottoja hallitusohjelmaan.
Antti Kurronen (KV-asiat ja tuutorointi)
Antti on suunnitellut syksyn SYKETTÄ- ja KV-kuvioita sekä ollut mukana OLL:n sektoritapaamisessa Turussa.
Piia Tiainen (sosiaalipolitiikka ja kehitysyhteistyö)
Piia kävi SYL:n Yhdenvertaisuustapaamisessa ja Snellmanin päivässä edustamassa ISYY:tä. Piia on myös hoitanut Kehykoordinaattoreiden rekrytointia. Lisäksi Piia oli mukana kuopiolaisten Nenäpäivä-tapaamisessa.