Ajankohtaista

11.02.2013

Hallitusblogi: Viikko 6: Vauhdikkuutta, verkostoitumista ja vuosijuhlasuunnittelua

Ylioppilaskunnan hallituksen kuudes toimintaviikko lähti vauhdilla käyntiin Suomen ylioppilaskuntien liiton avausseminaarissa Riihimäellä. Hallitus verkostoitui Suomen ylioppilaskuntavaikuttajiin, oli mukana tärkeissä keskusteluissa ylioppilasliikkeen tulevaisuuden suuntauksista sekä pääsi viettämään myös keskenään paljon kaivattua laatuaikaa. Allekirjoittaneelle ei valitettavasti herunut lääkärien suosittelemaa määrää unta rankan penkkiurheiluviikonlopun jälkeen, mutta väsymys ei ainakaan toivottavasti näkynyt ulkopuolisille.

Seminaarin agendalla oli liittojen esittäytymisiä, sektoritapaamisia, työryhmissä työskentelyä sekä puhetta sukupolvien välisestä tasa-arvosta, vapaamuotoisempaa iltaohjelmaa unohtamatta. Hallituksen jäsenet pääsivät pohtimaan vertaistensa kanssa aiheita kuten ’Tulevaisuuden yliopisto’, ’Itsensä kehittäminen ylioppilaskuntatyössä’, ’Opintotuen rakenteellinen kehittäminen’ ja ’Opiskelijoiden liikuntaliiton nykytila ja tulevaisuus’. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli kaikille hyvin antoisa, ja tarjosi hyödyllisiä työkaluja paikallisen ylioppilaskuntatyön tekemiseen. Tapasimmepa jopa oman SYL-kummimme, Lappeenrannan teknisessä yliopistossa tuotantotaloutta opiskelevan Joel Kuuvan, joka vastaa SYL:n hallituksessa työelämään sekä opiskelu- ja työkykyyn liittyvistä asioista.

Hallituksemme koki seminaarin yhteydessä myös iloiset jälleennäkemiset entisten toimijoidemme, Hannu Jaakkolan, Lauri Jurvasen ja Teemu Myllärisen kanssa. Hannu siirtyi vuodenvaihteessa ISYY:n edunvalvontasihteerin paikalta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonta-asiantuntijan sijaiseksi. Lauri taas toimi kaksi vuotta ISYY:n hallituksessa, vuoden SYL:n hallituksessa ja työskentelee nyt SYL:ssa sosiaalipoliittisen sihteerin sijaisena. Teemu toimi viime vuonna ISYY:n hallituksen sosiaalipoliittisena vastaavana, ja on nyt siirtynyt johtamaan puhetta OLL:ssa. Ehdin keskustella kaikkien kanssa, ja miehet tuntuivat olevan kovin innoissaan uusista haasteistaan. Hienoa nähdä isyyläisten menestyvän!

Omaan hallitusviikkoni mahtui myös niin hallituksen kuin vuosijuhlatyöryhmänkin kokoukset. Hallitus teki jälleen tärkeitä päätöksiä, joiden pohjalle käytiin paikoin pitkiäkin keskusteluja. Suurin osa hallituksesta oli viettänyt seminaarin jälkeen iltakoulua Joensuussa, kun allekirjoittanut oli suunnannut Riihimäeltä etelään kohti seuraavia tapaamisia. Vuosijuhlatyöryhmä, jossa olen puheenjohtajana, piti videopalaveria jo tottuneeseen tyyliin, ja sai taas suunnieltua juhlien järjestelyjä kunnolla eteenpäin. Muutama asia on vielä auki, mutta juhlakutsut on tarkoitus saada viimeisteltyä alkavalla viikolla. Itse juhlat pidetään Kuopiossa lauantaina 16.3., ja paikalle odotetaan kutsuvieraiden lisäksi paljon isyyläisiä kaikilta kolmelta kampukselta.

Vuosijuhlasuunnitteluja ennen allekirjoittanut oli siis jo kuitenkin ehtinyt suunnata Helsinkiin Opiskelijoiden liikuntaliiton järjestämää koulutusta varten. Lapinrinteellä, jossa muuten OLL:n lisäksi majaa pitävät Suomen ylioppilaskuntien sekä ammattikorkeakoulujen oppilaskuntien liitot, perehdytettiin opiskelijoiden SM-kisojen järjestäjiä vaativaan tehtäväänsä. Itse hain koulutuksesta kullanarvoista tietoa takaisin Kuopioon ja Joensuuhun vietäväksi, onhan meidän kampuskaupungeissamme tänä vuonna ensimmäistä kertaa sekä beachvolleyn että karjalaisen kolmiottelun OSM-kisat. Olen itse mukana Kuopion Väinölänniemessä/satamassa 15.-16.6. pidettävien rantalentiskisojen järjestämisessä ja toimin lisäksi kilpailun juryn vastuuhenkilönä. Hallitustoverini Noora vastaa ISYY:n puolesta Kontionlahdella 25.-27.10. järjestettävien hiihtoa, maastojuoksua ja maastohiihtoa yhdistävien kilpailujen järjestelyistä. Sen verran uskallan kertoa, että pärisyttävät spektaakkelit on tulossa!

Viikon aikana ehdin onneksi myös hoitaa jokaisen luottamushenkilön tärkeintä tehtävää – viestintää, muutenkin kuin tämän blogin muodossa. Sykkeeni alkaa pikkuhiljaa tasaantua, kun Kuopion kampuksen jaostotoiminta pyörähtää viimeisenkin jaoston osalta käyntiin ja sähköpostilistat saadaan päivitettyä. Myös Kuopion kampusvaliokunta järjestäytyy alkavalla viikolla. Yleisesti olen erittäin tyytyväinen vuoden vaihteessa ISYY:ssa tapahtuneeseen tietojärjestelmäuudistukseen, joka helpottaa tietotyöläistä etenkin tiedostonhallinassa. Rakennamme mielestäni opiskelijavaikuttamisen teemavuotta tukevalle pohjalle, ja perimätiedon ansiosta osaamme keskittyä entistä paremmin toimintamme kannalta tärkeisiin asioihin.

Myös henkilökohtaisesti viikko oli varsin mieleenpainuva, enkä voikaan kuin toivoa, että homma jatkuu samanlaisena. Meininki oli taas sen verran hyvä ympäri Suomea, että edes unenpuute ei haitannut. RAI!

Olli-Pekka
Kuopion kampuspuheenjohtaja ja liikuntavastaava

 

Julkaistu 11.2.2013