Ajankohtaista

13.04.2021

ISYYn hallituksen uudeksi jäseneksi Maria Laurikainen

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallituksen uudeksi jäseneksi on valittu Maria Laurikainen. Päätös tehtiin ISYYn edustajiston kokouksessa 2/2021 torstaina 8.4.2021.

Laurikainen opiskelee sovellettua fysiikkaa Itä-Suomen yliopistossa Kuopion kampuksella ja on aiemmin toiminut tuutorointitehtävissä sekä UEF-lähettiläänä.

ISYYn hallituksessa Laurikainen toimii ympäristö-, kehitysyhteistyö- sekä yhteisöllisyyssektoreilla. Laurikainen tulee työskentelemään muun muassa SILLAT-hankkeen parissa.

–Odotan innolla tulevia tehtäviä ja hanketyöskentelyä ISYYn hallituksessa, kertoo Laurikainen.

Hallitus tekee tärkeää vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä paikallisesesti ISYYssä, yliopistolla, kampuskaupungeissa sekä tarvittaessa myös valtakunnallisesti muiden ylioppilaskuntien kanssa.

Lisätietoja:

Maria Laurikainen, Hallituksen jäsen, ympäristö, kehitysyhteistyö ja yhteisöllisyys, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, maria.laurikainen(at)isyy.fi